Peluuttamisen linjaus
Sudet Salibandyn pelipaikan valintahetki:
G-F -ikäisten toiminnassa suositetaan sitä, että kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus kokeilla maalivahtina. Kuitenkin jos löytyy pelaaja, joka haluaa olla vakituisesti maalivahtina, on se mahdollisuus suotava hänelle.
E-junioreista lähtien suositetaan tekemään pelipaikan osalta valinta. Perusteluna se, että tässä kohtaan viimeistään aloitetaan keskittymään harjoittelussa pelipaikkakohtaiseen osaamiseen ja saadaan viikkotasolla kehittymiseen riittävä määrä toistoja.
Sudet Salibandyn peluuttamisen linjaus:
Yleisesti maalivahtien peluuttamisessa pyritään siihen, että kaikki joukkueen maalivahdit pääsevät pelaamaan ja saavat mahdollisimman oman tasoisia pelejä.
G-E -ikäisten toiminnassa maalivahteja peluutetaan tasaisesti oman joukkueen pelien osalta. Huomioidaan kuitenkin peliajan jaossa vakimaalivahtien eduksi tilanne. Esimerkiksi, jos joukkueessa on yksi vakimaalivahti (A) ja kaksi sellaista pelaajaa, jotka tykkäävät pelata sekä kentälle että maalissa (B ja C), voidaan peliaika jakaa 66% maalivahdille A ja 33% maalivahdeille B ja C.
D-ikäluokassa yleisesti pyritään peluuttamaan maalivahteja tasaisesti. Kuitenkin poikkeuksena voi olla esimerkiksi tilanne, jossa joukkue pelaa ylialueellista ylempää jatkosarjaa ja joukkueen maalivahtien taitotasossa on merkittävää eroa. Esimerkiksi ei ole joukkueen eikä maalivahdin etu peluuttaa maalivahtia hänelle liian kovissa peleissä. Jos joukkue pelaa alempaa jatkosarjaa tulee maalivahteja peluuttaa tasaisesti.
C-A-ikäluokissa voi olla joukkueen maalivahtien peluuttamisessa eroja. Tässä kuitenkin otettava huomioon joukkueen sarjataso sekä maalivahtien taitotasot keskenään. Jos joukkueen maalivahti jää oman joukkueen peleistä vähäiselle peliajalle, suositetaan valmentajan toimesta etsimään hänelle lisäminuutteja jostain toisesta joukkueesta. Jos joukkue pelaa alempaa jatkosarjaa tulee maalivahteja peluuttaa lähtökohtaisesti tasaisesti, ellei maalivahtien taitotasossa ole suuria eroja.
Harjoituspeleissä ikäluokasta riippumatta pyritään peluuttamaan tasaisesti maalivahteja. Sarjapelien ulkopuolisissa peleissä (esim. kutsuturnaukset) G-E -ikäisten osalta pyritään tasaiseen peluuttamiseen. D-A -ikäisten osalta voidaan peluuttaa maalivahteja epätasaisemmin, mikäli joukkue on ilmoittautunut kilpasarjaan ja tavoittelee turnauksessa tosissaan menestymistä.


