Kausi avattu Hämeenkoskella (II-divisioona)

Miesten edustusjoukkue aloitti kautensa Hämeenkosken pimenevässä illassa perjantaina 30.9.2016. Ottelusta kirjattiin lopulta kotijoukkueelle kaksi sarjapistettä numeroin 8-4 (3-0, 3-1, 2-3).   Ottelu eteni läpi matkan tasaisissa merkeissä pelillisesti, sillä erotuksella että Kosken Dynamon onnistui maalinteossa. Susien turmioksi koitui kaksi synkkää kahden minuutin jaksoa. Molemmissa synkissä pätkissä Dynamo rankaisi Susia kolmesti. Muuten Susilauman onnistui tappaa kolmesta…

Lue lisää

Kausi alkaa perjantaina kotiottelulla Imatran Voimaa vastaan!

Nyt perjantaina alkaa miesten edustusjoukkueen kausi kun vieraaksi Mansikka-aholle saapuu Imatran Voima. Imatra on tänä vuonna yksi sarjan ennakkosuosikeista, onhan se saanut viime kauden SM-hopeajengistä, Eräviikingeistä mukaansa kolossimaisen Tapio Kinnusen sekä divaria pelanneesta LeBa-96:sta Miika Sikiön. Kinnusta voisi luonnehtia köyhän miehen Jani Innaseksi, joten miehen metkut tunnetaan. Varsinkin kun Innanen majailee tätä nykyä susiedarin penkin…

Lue lisää

Kauden viimeinen kotipeli on hyväntekeväisyysottelu!

Sudet Salibandy ry:n edustusjoukkueen HOPE-hyväntekeväisyysottelu pelataan tämän viikon perjantaina (9.3.) klo 19 Mansikka-ahon urheiluhallilla. Susien vieraaksi saapuu Lappeenrannasta PoNoVo II. Susien edustusjoukkueen viimeinen runkosarjan ottelu on tänä vuonna samalla hyväntekeväisyysottelu. Kauden viimeisen pelin yhteyteen on haluttu luoda hyvän kierre eli haluamme jakaa hienon kauden päätteeksi hyvää myös muille. Yhteistyökumppaniksi valikoitui Hope ry. Hope jakaa vähävaraisille…

Lue lisää

Kauden 2018-2019 päättäjäisten palkitut

Sudet Salibandy ry:n kauden päättäjäisiä vietettiin 17.4.2019 Lyseon liikuntahallilla. Tilaisuuden avasi seuramme puheenjohtaja Petri Joutjärvi, joka kävi kauden tapahtumia lyhyesti läpi. Petri mainitsi mm. päättyneen kauden ollen seurahistorian paras tuloksellisessa mielessä sekä iloitsi kasvaneesta seuran harrastajamäärästä. Seuramme tunnettavuutta valtakunnallisesti lisäsi C1 ja C2-poikien valtakunnalliset sarjapelit, jossa Susia pelasi itseään Suomen kartalle. Lisäksi raikuvat aploodit annettiin…

Lue lisää

Kauden 2015-2016 palkitut

Salibandyjaoston kauden päättäjäisiä vietettiin 25.4.2016 Mansikka-ahon liikuntahallissa. Tilaisuudessa palkittiin kauden ansioituneita pelaajia sekä toimihenkilöitä. Juhlassa nähtiin myös puheenjohtajan puheen lisäksi kaksi näytösottelua. Kauden miespelaaja Tino Kukkola Kauden poikapelaaja Petri Pöntinen Kauden tyttöpelaaja Milana Redsven Kauden junnupelaaja Ossi Ekroth Kauden kerhotyttö Helmiina Huuhka Kauden kerhopoika Elia Toivonen Kauden kerhovalmentaja Juho Rantala Kauden maalivahti Miska Suojala Kauden…

Lue lisää

Kaksi voittoa D03 -mustien saaliina jatkosarjan avauksesta

Mustan joukkueen jatkosarja alkoi isän päivänä Kuusaan Urheilutalolla ottelulla oman seuran Valkoista joukkuetta vastaan. Kauden alla Valkoiset olivat voittaneet harjoituspelissä kahdesti maalilla Mustat, joten odotettavissa oli tiukka vääntö. Ottelu alkoi vaikeasti, kun jo alle minuutin pelin jälkeen ohjattiin Mustien hyökkääjä jäähypenkille kädellä pelaamisesta. Jäähy kestettiin ja ote alkoi siirtyä hienoisesti Mustille. Vetoja saatiin aikaiseksi, mutta…

Lue lisää

Juhlapelistä jälleen jatkoaikatappio

Sunnuntaina vieteltiin paljon mainosteltuja 105-vuotissynttäreitä Mansikka-aholla kun susilauma kohtasi Pelicansin Lahdesta. Pelicans korjasi jatkoajalla voiton 6-7 (1-2. 3-2, 2-2,0-1). Yleisöä lehtereille oli kertynyt 327 katsojaa.   Ottelun alla kotijoukkue sai jobin postia kun alkulämmittelyssä selvisi että Kalenius ei kykene pelaamaan A-junioripeleissä tulleen vamman vuoksi. Tämä laittoi kentällisiä uusiksi ja ehkä hivenen sekoitti pelin alkua, koska…

Lue lisää