Vieraspisteitä Orimattilan Nikke areenalta

Sudet Jyräsi Palikat kumoon! Ennen peliä tavoitettu Tero Laurila totesi: ”Hukkalauma on päästänyt kahdessa edellisessä ottelussa yhteensä 35 maalia. Se on liikaa! Lienee sanomattakin selvää mikä on ottelun iso teema! Haastetta peliin tuo nälkävuottakin pitempi poissaololuettelo: Erno Kujala, Aku Kukkola, Valtteri Raivio, Joona Tankka, Tatu Laine ja Juho Mikkola.” Peli alkoi hermostuneesti. Jäähypenkit kuluivat ja…

Edustus matkustaa Orimattilaan

Lauantaina pelataan jälleen kun Edustus suuntaan kuononsa kohti Orimattilan Nikke Areenaa. Kotijoukkueena ottelussa häärii nousijajoukkue Palikat. Vastustaja on toimitukselle tuntematon ja ennakossakin mainittu Matti Viljanen on ainut tuttu nimi. Mies on vastannut tälläkin kaudella Palikoiden maalinteosta, joten lienee turha sanoa ketä on syytä pitää silmällä.     Kokoonpanosta on poissa varmuudella Erno Kujala, Aku Kukkola,…

Turkki pöllysi Savonlinnassa

Susien vieraskiertue jatkui mollivoittoisesti Top Teamin vieraana Savonlinnassa kun turpiin tuli 15-10 (7-5, 4-0, 4-5).   Ottelu lähti vauhdikkaasti liikenteeseen kun ajassa 6.44 digitaalit taululla näyttivät numeroita 3-3 ja maaleja oli tehtailtu tasatahtiin. Sekava erä sai Susien kannalta vielä ikävän päätöksen kun harmittomasta vapaalyönnistä Topin onnistui rankaista taululle 7-5 numerot pukukoppimaalilla neljä sekuntia ennen summeria.…

B-pojat seilaa neljän ottelun voittoputkessa!

Susilauma hyppäsi bussiin jo aikaisin kukonlaulun aikaan ja matkasi Kuopioon sarjaotteluiden kolmanteen turnauspäivään. Alla joukkueella oli kahden ottelun voittoputki. Sudet pääsivät reissuun melko ehjällä kokoonpanolla, kun ainoastaan Lauri Turunen oli Top Teamin C1-poikien divarimatsin vuoksi sivussa matkasta sekä Atte Hölttä joutui jättämään pelit väliin sairastumisen vuoksi. SB Welhot B-liekki – Sudet 5-6 (1-2, 3-1, 1-3)…

Miehet matkustaa pistejahtiin Savonlinnaa

Joukkue käsitteli yhteistä tekemistään harjoitusviikolla useammissa palavereissa, jonka tuloksena susiryhmä hyppäsikin latautuneena bussiin. Poissa on joukkueen toisiksi tehokkaimpana pelaajana häärinyt Erno Kujala sekä loukkaantumisten vuoksi sivussa myös Juho Rantala ja Janne Paatinen. Maalinsuulle palaa kaksi voittoa torjunut Sakari Mikkola. Valtteri Raivio ja Joona Tankka keräsivätkin viikon harjoituksissa itseluottamuksen roposia takaisin torjunta kerrallaan. Odotettavissa on tasainen ottelu.…

Hatsina nylki Susilauman

Isänpäivänä hukkalauma matkusti suurin odotuksin sarjan ennakkosuosikki Hatsinan vieraaksi jatkamaan hyvin alkaneita sarjapelejä. Hatsina oli kuitenki erittäin tyly isäntä vierailijoille ja lopulta taululla komeilivat koomiset 20-4 (2-2, 8-1, 10-1) numerot kotijoukkueen hyväksi.   Ensimmäiseen erään Sudet sai tavoitellun shokkialun kun Petri Pöntisen ja Antti Punkkisen maaleilla Sudet siirtyivät 0-2 johtoon. Erän loppuun mennessä Mikko Ikosen…

Kaksi voittoa D03 -mustien saaliina jatkosarjan avauksesta

Mustan joukkueen jatkosarja alkoi isän päivänä Kuusaan Urheilutalolla ottelulla oman seuran Valkoista joukkuetta vastaan. Kauden alla Valkoiset olivat voittaneet harjoituspelissä kahdesti maalilla Mustat, joten odotettavissa oli tiukka vääntö. Ottelu alkoi vaikeasti, kun jo alle minuutin pelin jälkeen ohjattiin Mustien hyökkääjä jäähypenkille kädellä pelaamisesta. Jäähy kestettiin ja ote alkoi siirtyä hienoisesti Mustille. Vetoja saatiin aikaiseksi, mutta…

D03 -punainen aloitti ylemmän jatkosarjan voitolla ja tappiolla

Susien D1 ikäisten Punainen joukkue aloitti ylialueellisen ylemmän jatkosarjan pelit lauantaina Pyhtäällä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asteli isäntäjoukkue Kotkan Reipas. Susilauma oli valmistautunut otteluun pelaamalla edeltävällä viikolla parikin harjoitusottelua. Valmistautuminen onnistui tällä kertaa ja Sudet tulivat valmiina otteluun. Ensimmäisessä erässä – ja heti alussa – oli pelin kuva selvä. Sudet vie peliä vahvasti ja KoRe tekee,…

Sudet haastamaan Hatsinaa

Sunnuntaina 13.11.2016 Susilauma matkustaa Hatsinan vieraaksi Mikkeliin. Otteluun on yksi selkeä voittajasuosikki, sillä ainoastaan kerran Susilauman on onnistunut historian saatossa voittaa Hatsina. Kausi taisi olla 04-05 Mikkelin Rantakeitaalla Susissa pelanneet Viron maajoukkuetähdet mättivät kolmannessa erässä uskomattoman kirin kun Argo Kungla ja Andro Sjöberg tehtailivat 4 maalia 30 sekunnissa.   Sudet Hukkalauma saa näillä näkymin lähes…

Voittoputki jatkui BB-88:n kustannuksella

21 maalin tykitys päättyi Susien selvänumeroiseen voittoon!   Mansikka-aholla nähtiin lauantai-illan ratoksi melkoinen maali-ilottelu, kun Sudet ja sysmäläinen Bandy Boys-88 iskivät yhteen. Ottelun voittajasta ei ensi hetkistä lähtien ollut epäselvyyttä ja kotijoukkue ottikin jo kolmannen peräkkäisen voiton lukemin 14-7 (4-2, 6-2, 4-3). Kotijoukkue Sudet lähti siis pitkästä aikaa otteluun voittoputkessa, kun se oli voittanut ennen…