Hatsina nylki Susilauman

Isänpäivänä hukkalauma matkusti suurin odotuksin sarjan ennakkosuosikki Hatsinan vieraaksi jatkamaan hyvin alkaneita sarjapelejä. Hatsina oli kuitenki erittäin tyly isäntä vierailijoille ja lopulta taululla komeilivat koomiset 20-4 (2-2, 8-1, 10-1) numerot kotijoukkueen hyväksi.   Ensimmäiseen erään Sudet sai tavoitellun shokkialun kun Petri Pöntisen ja Antti Punkkisen maaleilla Sudet siirtyivät 0-2 johtoon. Erän loppuun mennessä Mikko Ikosen…

Kaksi voittoa D03 -mustien saaliina jatkosarjan avauksesta

Mustan joukkueen jatkosarja alkoi isän päivänä Kuusaan Urheilutalolla ottelulla oman seuran Valkoista joukkuetta vastaan. Kauden alla Valkoiset olivat voittaneet harjoituspelissä kahdesti maalilla Mustat, joten odotettavissa oli tiukka vääntö. Ottelu alkoi vaikeasti, kun jo alle minuutin pelin jälkeen ohjattiin Mustien hyökkääjä jäähypenkille kädellä pelaamisesta. Jäähy kestettiin ja ote alkoi siirtyä hienoisesti Mustille. Vetoja saatiin aikaiseksi, mutta…

D03 -punainen aloitti ylemmän jatkosarjan voitolla ja tappiolla

Susien D1 ikäisten Punainen joukkue aloitti ylialueellisen ylemmän jatkosarjan pelit lauantaina Pyhtäällä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asteli isäntäjoukkue Kotkan Reipas. Susilauma oli valmistautunut otteluun pelaamalla edeltävällä viikolla parikin harjoitusottelua. Valmistautuminen onnistui tällä kertaa ja Sudet tulivat valmiina otteluun. Ensimmäisessä erässä – ja heti alussa – oli pelin kuva selvä. Sudet vie peliä vahvasti ja KoRe tekee,…

Sudet haastamaan Hatsinaa

Sunnuntaina 13.11.2016 Susilauma matkustaa Hatsinan vieraaksi Mikkeliin. Otteluun on yksi selkeä voittajasuosikki, sillä ainoastaan kerran Susilauman on onnistunut historian saatossa voittaa Hatsina. Kausi taisi olla 04-05 Mikkelin Rantakeitaalla Susissa pelanneet Viron maajoukkuetähdet mättivät kolmannessa erässä uskomattoman kirin kun Argo Kungla ja Andro Sjöberg tehtailivat 4 maalia 30 sekunnissa.   Sudet Hukkalauma saa näillä näkymin lähes…

Voittoputki jatkui BB-88:n kustannuksella

21 maalin tykitys päättyi Susien selvänumeroiseen voittoon!   Mansikka-aholla nähtiin lauantai-illan ratoksi melkoinen maali-ilottelu, kun Sudet ja sysmäläinen Bandy Boys-88 iskivät yhteen. Ottelun voittajasta ei ensi hetkistä lähtien ollut epäselvyyttä ja kotijoukkue ottikin jo kolmannen peräkkäisen voiton lukemin 14-7 (4-2, 6-2, 4-3). Kotijoukkue Sudet lähti siis pitkästä aikaa otteluun voittoputkessa, kun se oli voittanut ennen…

C1-pojille kaksi tappiota aluesarjassa

Aluesarjan turnaus Joutseno 29.10.2016   Sudet jatkoi aluesarjaa matkustamalla turnaukseen Joutsenoon, jossa vastassa olivat NST Lappeenrannasta sekä Joutsenon Kataja. Susilauma oli liikkeellä seuraavalla kokoonpanolla: 1 Kaapo Rämä, 18 Samuli Käki, 4 Tatu Nevalainen, 6 Taneli Nikkanen, 7 Matias Lagerström, 11 Juuso Outinen, 13 Joni Loikkanen, 21 Eino Virtanen, 22 Niklas Heino, 29 Jasse Hämäläinen, 49…

BB-88 saapuu Mansikka-aholle Susien vieraaksi lauantaina

Lauantaina pelataan jälleen Mansikka-aholla 17.00 alkaen kun Sysmän ylpeys BB-88 saapuu Susien vieraaksi.   Sudet Joukkue aloitti sarjan kahdella tappiolla ja sen jälkeen joukkue on kouristanut kaksi voittoa perätysten. Kotivoittoa seurasi maukas vierasvoitto SB Heinolan kustannuksella tiukan ottelun jälkeen jatkoajalla. Nyt tulevasta ottelusta on harmittavia poissaoloja loukkaantumisten ja sairasteluiden jäljiltä, mutta kotijoukkue saa varmasti iskukykyisen…

B-pojille täysi pistepotti Kotkasta!

B-poikien aluesarja käynnistyi lokakuun ensimmäinen päivä Imatralla. Tuosta avausturnauksesta ei kerrottavaa juurikaan muuta ole, kun sanottakoon, että ei käynnistynyt tämä sarjakausi ihan niin kuin oli suunniteltu. Hu-Pa Varkaudesta näytti ensimmäisessä ottelussa mitä tapahtuu jos ei olla hereillä koko 45 minuuttia ja toisessa ottelussa Imatran Voima kuritti meitä sitten oikein kunnolla siitä hyvästä, että joukkuetta ei…

Sudet haki voiton trilleristä Heinolaa vastaan

SB Heinola – Sudet 5-6 JA (1-1, 1-3, 3-1, 0-1)   Sudet haki voiton Vierumäki areenalla pelatusta II-divisioonan ottelusta jatkoajan jälkeen 5-6. Susilauman hahmoja ottelussa olivat samassa kentällisessä pelanneet Aku Kukkola (3+0), Petri Pöntinen (0+1) sekä Tino Kukkola (1+1). Unohtaa ei pidä myöskään loistavia otteita toistamiseen maalilla esittänyttä Sakari Mikkolaa (24 torj.) joka venyi pallon tielle esittäen monia paraatitorjuntoja.…

Sudet matkustaa Heinolan vieraaksi Vierumäelle

SB Heinola-Sudet   Kahden kotipelin jälkeen susilauma matkustaa Vierumäelle SB Heinolan vieraaksi. Sudet on pelannut suhteellisen pirteästi alkukauden vaikkakin kolmesta pelistä on saaliina ainoastaan yksi voitto. Hämeenkoskella pisteet oli otettavissa ja ainoastaan PoNoVo pelin synkkä toinen erä vei mahdollisuudet pelata voitosta.   Hukkalauman kokoonpanosta puuttuu varmuudella vahvasti aloittanu Tatu Laine. Kysymysmerkki leijuu vielä Aku Kukkolan…