Sarjakärki vieraaksi kauden viimeisessä ottelussa!

Kauden viimeisessä kohtaamisessa Mansikka-aholle saapuu sarjakärki PHSB Lahdesta. Joukkue on rallatellut ylivoimaisella maalierolla läpi kauden, ja se on kärsinyt ainoastaan kaksi tappiota, molemmat PoNoVo:a vastaan. Ensimmäisessä kohtaamisessa Sudet saivat Lahdessa reilusti kuonoonsa. Joukkueiden välinen tasoero oli alusta alkaen selvä, toki Susilla oli tällöin vaikeat hetket meneillään pelillisesti.   Huomiseen otteluun saadaan jälleen A-pojat kokoonpanoon, joten…

Sudet voitti Palikat

Sudet voitti Palikat lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen 10-4. Susien pieni ja pippurinen joukkue pelasi lopulta fiksun ottelun ja korjasi kolmannen erän maaleillaan selkeän tuntuisen voiton. Ensimmäinen erä oli joukkueelta vielä hakemista, ja tällöin Palikoilla oli mahdollisuus tehdä pientä etumatkaa, mutta Sakari Mikkola maalilla hoiti tehtävät mallikkaasti.   Tatu Laine ja Kimmo Aalto oli tehokkaalla tuulella…

Lauantaina Jymypalikat vieraaksi Mansikka-aholle!

Huomenna lauantaina pelataan Salibandyn II-divisioonaa jälleen kun Jymypalikat Orimattilasta saapuu Kouvolaan. Ensimmäisessä näiden joukkueiden kohtaamisessa Sudet nappasi vieraskentältä voiton 10-5. Tällä kertaa ottelu on lähes panokseton, sillä sudet on varmistanut sarjapaikkansa eikä voi nousta playoff viivan yläpuolelle. Palikoilla puolestaan on enää teoreettinen panos suoran putoajan paikkaan. Tämä vaatisi BB-88:n voittoa kahdesta viimeisestä ottelusta mikäli Orimattilan…

Laine&Leppänen –show varmisti sarjapaikan!

Tatu Laine ja Joonas Leppänen olivat sunnuntaina Manskarilla tulikuuma tutkapari. Kaksikko mätti yhteensä peräti yhdeksän maalia ja johdatti Sudet 13–5 (6–1, 5–2, 2–2) voittoon Top Teamista. Voitolla Sudet varmisti paikkansa kakkosdivisioonassa myös ensi kaudeksi! Sudet pelasi sunnuntaina kauden 16. ottelunsa, kun vastaan asettui sarjataulukon kahdeksannella sijalla majaileva Top Team. Ottelun voittajasta ei ensi sekunneilta lähtien…

Sunnuntaina vieraita Savonlinnasta

Sunnuntaina Savonlinnan ylpeys Top Team saapuu vieraaksi Mansikka-aholle. Näiden kahden joukkueen kohtaamiset ovat olleet perinteisesti hyviä ja viihdyttäviä kohtaamisia, varsinkin Manskarilla. Kauden ensimmäisen kohtaamisen vei Top Team maalijuhlien jälkeen 15-10.   Tällä hetkellä sarjaa on kolme kierrosta pelaamatta ja näiden kahden joukkueen keskinäinen piste-ero on 4 pistettä. Top Team majailee juuri viimeisenä karsijan paikalla, joten…

Hatsina nujersi Sudet todellisessa trillerissä – ”Parasta PR:ää niin seuralle kuin lajille!”

Mansikka-aholla nähtiin lauantai-iltana erittäin viihdyttävä sekä ajoittain kuumatunteiseksikin äitynyt kamppailu, kun Sudet sai vieraita Mikkelistä. Sudet oli jo hetken voiton syrjässä kiinni, mutta lopulta Hatsina porhalsi takaa ohi voittaen ottelun lukemin 8–9 (5–5, 2–0, 1–4). Lauantai-illan ratoksi Kouvolaan matkannut Mikkelin Hatsina ja kotijoukkue Sudet esittivät Manskarilla yhden kauden viihdyttävimmistä salibandy-otteluista. Maaleja tehtailtiin yhteensä 17 kappaletta…

Susille maukas vierasvoitto Sysmästä

BB-88 vs Sudet Hukkalauma haki arvokkaan vierasvoiton Sysmän perjantai-illasta lähtien paluumatkalle 3-10 voitto hampaissaan. Ottelun hahmoina häärivät ykköskentän hyökkääjät; Mikko vainio 5+0, Miika Heinola 1+2 ja Petri Pöntinen 1+3. Latautuminen otteluun ei ehkä ollut yhtä hyvä kuin edellisessä kotiottelussa, mutta tästä huolimatta Susilauma karkasi alussa 0-2 vierasjohtoon. Erän puolivälissä alivoimalla Petri Pöntinen veivaili alivoimalla Sudet…

Sudet murjoi SB Heinolan kauden ennätysyleisön edessä!

Mansikka-aholla nähtiin sunnuntai-iltana hieno ottelutapahtuma, kun kyseessä oli Susien Seurapeli. Manskarille ahtautui monisatapäinen yleisö ja ottelu tapahtuman kruunasi yleensä jäähallilla Kouvolan KooKoon peleissä nähtävä KooKoo GoGoGirls. Itse peli oli vahvasti Susien hallinnassa ja kotijoukkue lähettikin Mikko ”Skode” Vainion ja Joona Tankan huippupelien ansiosta heinolalaiset kotimatkalle tyly 13-6 (4-2, 3-2, 6-2) tappio niskassaan. Sudet palasi takaisin…

Sunnuntai-illan trilleristä harmittava tappio

Mansikka-aholla nähtiin sunnuntai-iltana todella jännittävä salibandynäytelmä, kun Susien hampaisiin asteli hämeenkoskelainen Kosken Dynamo. Sudet pyrkivät kaikin keinoin nousemaan tappioasemasta rinnalle, mutta lopulta Dynamo niittasi viimeisen naulan arkkuun iskemällä loppulukemat 4-7 (2-5, 3-6, 4-7) tyhjään maaliin. Kosken Dynamo sai otteluun erittäin sähäkän startin, kun jo parin minuutin pelaamisen jälkeen pallo löytyi ensimmäisen kerran Susien verkosta. Vaikka…

Edustus pelaa Lahdessa tänään

Edustusjoukkue jatkaa tänään vieraskiertuettaan Lahdessa PHSB:n vieraana. Kokoonpanosta ovat poissa Erno Kujala, Miika Heinola, Juho Mikkola sekä Joona Tankka, joten kentälliset hakevat jälleen muotoaan illan otteluun.   Tämä on Susille jo neljäs peräkkäinen vierasottelu. Vieraskiertue ei ole sujunut tähän asti toivotulla tavalla kun kasassa on kolmesta ottelusta kaksi pistettä. Maaliero näyttää -16 ja omissa on…