Sudet SB niukka maalin tappio P22 SM-sarjan avauksessa

Sudet SB avasi kautensa Seinäjoella, jossa joukkue sai vastaansa Peliveljet P22 SM-sarjan avauksessa. Sarja-avauksen tuloksena oli niukka tappio maalein 4-3 ja pisteet jäivät kotijoukkueelle. Ottelu oli tapahtuminen ja tilastojen valossa tasainen ja molemmilla joukkueilla oli omat momentuminsa ottelussa. Ensimmäisessä erässä kumpikin joukkue onnistui maalinteossa kerran. Kotijoukkue teki ottelun ensimmäisen maalin. Sudet SB:n tasoitusmaalista vastasi ylivoimalla…

Sudet SB P21 makeaan vierasvoittoon Joensuun Josbasta

Susien P21 joukkue pelasi kauden kolmannen divariottelunsa ja samalla kolmannen vierasottelunsa putkeen lauantaina Joensuussa. Joukkue on saanut pelin uomiinsa ja vei ottelun selvästi nimiinsä maalein 6-2. Sudet sai otteluun mieluisan alun kolmoskentän tehdessä avausmaalin ensimmäisessä vaihdossaan Joni Kultasen päättäessä terävän vastahyökkäyksen maaliin. Josba tasoitti pelin ennen erän puoliväliä, mutta Joni Kultanen onnistui erässä toisen kerran…

Sudet SB P21 jatkoon divarikarsinnoissa

Sudet SB:n P21 joukkue pääsi viikonloppuna pitkästä aikaa tosi toimiin eli pelaamaan virallisia otteluita. Joukkue aloitti oman karsintaurakkansa tähtäimenään paikka valtakunnallisessa P21 ikäluokan divarissa. Salibandyn P21 ikäluokan valtakunnallisiin sarjoihin on viime kauden koronakuvioiden jäljiltä tarjolla ainoastaan kaksi divaripaikkaa. Sudet SB oli arvottu samaan lohkoon Helsinki Unitedin, SB Vantaan ja Ilveksen kanssa. Lauantain ensimmäisessä ottelussa Sudet…

Tule töihin salibandyseuraan

Tule töihin salibandyseuraan Sudet Salibandy etsii Sinua, lajitaustaa ja/tai ohjaajakokemusta omaava, reipas ja oma-aloitteinen henkilö. Ensisijaisesti haemme kerho- ja harrasteryhmien ohjaajaa, jolloin työsopimus on noin 20–25 h/ viikko, mutta mahdollisuus myös 30 tunnin viikkotyöaikaan, jolloin työ sisältäisi myös muuta seuratyötä. (Esim. joukkuevalmennusta, tapahtumajärjestelyä jne.) Kerho- ja harrasteryhmät kokoontuvat pääasiassa iltapäivisin ja alkuiltoina, eli esim. oma…

Susien B-junioreille kirvelevä vierastappio Joensuussa

Isäntäjoukkue Josba jätti Susilauman nuolemaan tassujaan lauantaina Joensuu Areenassa pelatussa b-junioreiden divarikamppailussa. Kotijoukkue vei voiton maalein 7-5. Ottelun ensimmäinen erä oli Susille murheellinen. Tai tarkemmin ottaen erän puoliväin kymmenminuuttinen, jonka Sudet hävisi maalein 5-0. Maaleista kolme Josba teki harmillisesti susipuolustuksen keskusta ilman suurempia estelyjä. Toinenkin erä sai murheellisen alun, kun isännät iskivät ylivoimalla vain 15…

Susien B-junioreille kotivoitto PSS:sta

Susien B-junioreille kotivoitto PSS:sta   Sudet SB B-juniorit avasivat kauden voittotilinsä divarissa maukkaalla kotivoitolla Porvoolaisesta PSS:sta maalein 10-5. Ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä maaleja tehtiin vuorotahtiin. Ensimmäisen erän jälkeen kotijoukkue johti ottelua maalein 3-2 Mikko-Pekka Laitisen, Juuso Suotulan ja Lenni Lukkarisen maaleilla. Toisen erän ensimmäisellä puoliskolla maaleista vastasi vierasjoukkue siirtyen jo 3-5 johtoon. Erän jälkimmäisellä puoliskolla…

B-junioreille divarin kotiavauksesta piste tiukan väännön jälkeen

Sudet SB B-juniorit pääsivät tositoimiin lähes kuukauden tauon jälkeen ensimmäisessä kotiottelussaan viime keskiviikkona. Susien kausi oli alkanut kolmella vierasottelulla mollivoittoisesti. Keskiviikkona joukkue haki sarjan avauspisteitä. Kuusankosken Urheilutalossa pelattuun otteluun Susien vieraaksi oli saapunut sarjakakkonen Westend Indians Espoosta. Ottelun ensimmäinen erä alkoi Susien kannalta ikävästi, kun vieraat maalasivat jo ensimmäisellä laukauksellaan. Kotijoukkue ei kuitenkaan lamaantunut tilanteesta,…

Sudet SB B-pojille niukka vierastappio divarin sarja-avauksessa

Sudet SB:n B-juniorit aloittivat sarjakautensa divarissa vierasottelulla Pirkkalan Pirkkoja vastaan sunnuntaina. Pisteet jäivät Pirkkalaan kotijoukkueen niukalla 6-5 voitolla. Sudet saivat otteluun unelma-alun Olli Joutjärven vietyä Sudet 0-1 johtoon ottelun ensimmäisellä laukauksella. Susien Nuutti Ikonen maalasi erässä kaksi kertaa ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Susien 1-3 johtolukemissa. Susilla oli erässä maalipaikkoja useampaankin maaliin, mutta palloa ei saatua…

B-juniorit pelaavat tulevalla kaudella valtakunnallista divaria

Sudet SB:n SM-karsintaurakka päättyi viime lauantaina. Joukkue pelasi viimeiset kaksi SM-karsintasarjan otteluaan Vantaalla. Illan ensimmäisessä ottelussa Hämeenlinnalaista Steelersiä vastaan oli panoksena mahdollisuus pelata SM-sarjaa tulevalla kaudella. Tasaisessa ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kertaalleen. Susien maalista vastasi Pyry Makkonen, joka siirsi Juuso Suotulan laukauksen reboundin varmasti maaliin. Toisessa erässä Sudet jäivät ns. telineisiin. Ottelu ratkesi…

B-pojat jatkoon Vaasan SM-karsinnasta

Sudet SB:n B-juniorit aloittivat oman SM-karsintaurakkansa viikonloppuna Vaasassa. Vaasassa jatkopaikoista pelattiin kahdeksan joukkueen kesken. Jatkopaikka karsinnan seuraavaan vaiheeseen oli luvassa vain kahdelle joukkueelle. Salibandyssä B-junioreiden kovaan SM-karsintaan osallistuu tänä vuonna peräti 50 joukkuetta. Näistä 12 joukkuetta tulee mukaan viime kauden ranking-pisteiden perusteella vasta karsinnan toiseen vaiheeseen. Karsintajärjestelmä on siis armoton ja monta kovaa joukkuetta putoaa…