Susien C03 Punainen jatkaa edelleen ilman tappioita sarjan piikkipaikalla!

Sudet SB C-junioreiden Punainen joukkue matkusti lauantaina Joensuuhun ylemmän jatkosarjan otteluihin. Sudet kohtasi Joensuussa Lappeenrannan NST:n ja Hollolan LASB:n. Ensimmäisessä ottelussa Sudet SB kohtasi NST:n. Ottelusta muodostui Susille vaikea koitos. Ensimmäisen erän jälkeen maalit olivat Susille 2-1. Toinenkin erä oli maalien valossa Susien, mutta tilanteet kentällä alkoivat siirtyä enemmän ja enemmän Susien maalin edustalle. Susien…

Susien C03 Punainen sarjan kärkipaikalle

Susien C-junioreiden Punainen joukkue siirtyi SSBL KS/SK C2-poikien ylemmän jatkosarjan kärkipaikalle voitettuaan Joutsenossa 13.1.2018 sekä Josban että Varkauden Tarmon. Valmentaja Erno Kujala on saanut loihdittua susilauman hurjaan iskuun – joukkue ei ole hävinnyt kuluvan kauden aikana yhtään ottelua salibandyliiton alaisissa sarjoissa. Lauantain ensimmäisessä ottelussa Sudet kohtasivat Joensuun Josban. Ottelussa nähtiin kauden parasta peliä Susilta. Sudet…

C03-punainen: Upea syyskausi takana!

  Joukkue aloitti harjoittelun vastuuvalmentajan Erno Kujalan johdolla toukokuun puolivälissä tähtäimessään elokuussa pelatut C2-ikäluokan SM-karsinnat. Juho Mikkola jatkoi Ernon apuna valmennusryhmässä. Muita toimihenkilöitä on mukana neljä. Joukkueessa on tällä hetkellä mukana 17 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Joukkue harjoittelee yhtenä ryhmänä 3-4 kertaa viikossa. Harjoittelussa on panostettu lajitaitojen ja pelitaktillisten osa-alueiden kehittämiseen fysiikkaa unohtamatta. Toukokuusta alkaen…

C03 Punainen jatkaa tappioitta

Susien C-junioreiden Punainen joukkue jatkaa ilman tappioita SSBL ylemmässä jatkosarjassa. Joukkue kohtasi jatkosarjan kärkiotteluissa sunnuntaina 10.12.2017 SB Heinolan ja Kuopiolaisen SB Welhot. SB Heinola karkasi jo 3-0 johtoon ottelun alussa. Sudet onnistuivat kaventamaan pelin 3-2 lukemiin vielä ensimmäisessä erässä. Toisen erän viimeisellä minuutilla Sudet tasoittivat pelin ja kolmas erä alkoi lukemista 3-3. Molemmat joukkueet onnistuivat kolmannessa…

C03 PUNAISEN YLEMPI JATKOSARJA KÄYNTIIN KAHDELLA VOITOLLA

Susien C-junioreiden Punainen joukkue avasi SSBL ylemmän jatkosarjan kahdella voitolla Hollolassa. Joukkue lähti otteluihin hieman epävarmoin aatoksin, sillä sairastuvalla oli eri syiden vuoksi useampi pelaaja. Toisaalta mukana oleville oli tiedossa enemmän peliaikaa ja suurempaa roolia. Hollolassa ensimmäisessä pelissä vastaa asettui NST Lappeenrannasta. Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet parin viime kauden aikana tiukkoja ja tasaisia vääntöjä. NST…

C-junnujen Punainen joukkue alkusarjan voittoon puhtaalla pelillä

Salibandyliiton C2-junioreiden Kaakkois-Suomen aluesarja pelattiin loppuun lauantaina Lahdessa. Susien Punainen joukkue lähti viikonlopun turnaukseen oman alkulohkonsa kärkipaikalta. Päivän ensimmäisessä ottelussa SB Heinolaa vastaan ratkaistiin käytännössä lohkon voitto ja suora jatkopaikka ylempään jatkosarjaan. Ottelu oli alusta lähtien vauhdikas ja tasainen vääntö. Ensimmäisen maalittoman erän jälkeen Heinola siirtyi johtoon toisen erän ensimmäisessä vaihdossa. Sudet ei hätkähtänyt tästä.…

Susien C03 Punaisen kausi alkoi kahdella vakuuttavalla voitolla – Juse hurjana

Salibandyliiton C2-junioreiden aluesarja Kaakkois-Suomen osalta polkaistiin käyntiin sunnuntaina Pyhtäällä. Susien Punainen joukkue kohtasi avauspelissä Kotkan Reippaan. Sudet hallitsivat ottelun tapahtumia alusta lähtien mielin määrin – ja sortuivat samalla tuhlailuun oikein huolella. Pallo kävi Susien kenttä puoliskolla ensimmäisen viiden minuutin aikana vain omista palautuksista. Ensimmäisen erän jälkeen Sudet johtivat lukemin 3-0 Jere Lehdon maalattua kahdesti Juuso…

C03 Punaisen kausi alkaa “uudelleen” Pyhtäällä 1.10.2017

Susien C03 Punaisen joukkueen poikien kausi alkaa “uudelleen” sunnuntaina 1.10.2017 Pyhtäällä SSBL aluesarjan otteluilla KoRea ja LASB jr vastaan. Poikien osalta mennyt kesä oli työntäyteinen. Joukkue treenasi läpi kesän tähtäimenään elokuussa pelatut C2-poikien SM-karsinnat. Punainen joukkue osallistui karsintoihin Forssassa. Sudet sijoittui lohkossaan neljänneksi tiukkojen pelien jälkeen. Maininnan arvoinen yksityiskohta on, että lohkossa kaikki kolme Susien…

C-junioreiden Punainen joukkue SM-karsinnoissa Forssassa

Sudet SB:n C-junioreiden Punainen joukkue osallistui viime viikonloppuna C2-poikien SM-karsintoihin Forssassa. Turnauksen voittajalle oli luvassa paikka SM-sarjaan ensi kaudeksi. Lauantain avausottelussa Sudet SB kohtasi SB Vaasan. Ottelun panos näkyi alussa Susien otteissa. Pallo pomppi lavasta eikä matto pelialustana helpottanut parketilla harjoittelevia kouvolalaisia ja SB Vaasa rokotti armottomasti Susien virheistä. Ensimmäisen erän jälkeen peli oli vaasalaisille…

Urheiluvakuutus

Urheiluvakuutus on pakollinen juniori-ikäiselle, miesten Salibandyliigan, naisten Salibandyliigan ja miesten Divarin pelaajille, sekä miesten 2. divisioonan ja naisten 1. divisioonan pelaajille. Juniori-ikäinen pelaaja on määritelty kilpailusäännöissä: pojat synt. 1997 tai sen jälkeen / tytöt synt. 1998 tai sen jälkeen. Miesten 3.-6. divisioonissa, naisten 2.-4. divisioonissa, seniorisarjoissa ja muissa harrastesarjoissa ja -tapahtumissa urheiluvakuutus on vapaaehtoinen. Urheiluvakuutuksesta…