Sudet SB pelasi itselleen paikan C1-junireiden 1-divisioonaan

Sudet SB:n C1-junioreiden joukkue osallistui viime viikonloppuna Hollolassa SM-sarjan toisen vaiheen karsintaturnaukseen. Viikonloppuna oli vielä jaossa kolme SM-sarjapaikkaa sekä paikat ensi kauden valtakunnalliseen 1-divisioonaan. Sudet SB oli edellisenä viikonloppuna Raumalla kellistänyt Raumalaisen SalBan (2-1) sekä SB Vaasan (6-4), mutta hävinnyt Espoolaiselle Indiansille (2-6) ottelussa, jossa ratkaistiin suora paikka SM-sarjaan. Raumalla Susien tehomiehinä olivat Pyry Makkonen…

E. Kylmälä Oy:n ilmainen salibandykoulu keräsi runsaasti innokkaita tulevaisuuden lupauksia Kuusaalla ja Kouvolassa

Sudet SB ry:n ja E Kylmälä Oy:n viime viikonloppuna järjestämä ilmainen salibandykoulu keräsi jälleen kerran runsaasti osanottajia. Lauantaina Kuusankosken Urheilutalolla ja sunnuntaina Lyseon Liikuntahallissa järjestetyissä säbäkouluissa kirmasi pallon perässä noin sata lasta. Tapahtumissa lapset pääsivät tutustumaan salibandyyn leikinomaisen pelailun kautta. ”Kuka pelkää säbämiestä”, pallon kuljettamiset ja tietysti pelaaminen olivat lasten suosikkeja. Maalivahdin varusteita testattiin innokkaasti.…

Sudet SB oli mukana Valkealan harrastemessuilla

Sudet SB oli mukana Valkealan Litviikkimarkkinoiden yhteydessä järjestetyillä Harrastemessuilla. Susien pisteellä pääsi kokeilemaan omia taitojaan pujotteluradalla, tarkkuusvedossa mv-seinää vastaan sekä testaamaan oman vedon kovuutta tutkassa. Päivän mittaa kentällä nähtiin kaiken ikäisiä innokkaita säbäilijöitä. Ohessa muutamia kuvia viikonlopulta.

B-poikien sarja lähestyy ratkaisuhetkiä – molemmilla Susien joukkueilla mahdollisuudet neljän joukkoon

B-poikien aluesarjan sijoilta 5 ja 6 turnauspäivään lähteneet Susien joukkueet saivat vastustajikseen sarjataulukossa itseään ylempinä majailevat LASB II:n ja PoNoVo:n. Tilanne playoff-viivan tuntumassa oli tiukka, joten kahdella voitolla kohentaisi sijoitustaan hyvinkin – toisaalta molemmat pelit häviämällä saattaisi jatkopaikka karata jo turhan kauaksi. Sudet SB – LASB ed II 4-3 (1-1, 0-1, 3-1) Ensimmäisessä ottelussa siis…

B-poikien aluesarja jatkui Utissa – sarjatilanne tiivistyi Susien vahvan vireen ansiosta

B-junioreiden aluesarja jatkui kahdella joukkueella sarjaa operoivien Susien molempien joukkueiden osalta sunnuntaina Utissa.   Sudet SB – PoNoVo keltainen 6 – 3 (2-1, 2-0, 2-1) Ensimmäisessä ottelussa sai Susien punainen vastaansa lappeenrantalaisen PoNoVo:n keltaisen joukkueen joka kymmenellä sarjapisteellään köllötteli tukevasti playoff-viivan päällä. Punainen oli kyllä saanut tällä kertaa riveihinsä valtakunnallisessa 1. divisioonassa meritoituneita pelureita, joten…

B-pojat punainen kaatui haastajafinaaleissa saappaat jalassaan

B-poikien punainen joukkue matkusti sunnuntaina Varkauteen mitelläkseen voimiaan Savo-Karjalan joukkueiden sekä Kaakkois-Suomen lohkosta kanssaan tiensä haastajafinaaleihin selvittäneen PoNoVo keltaisen kanssa. Välierässä asettuisi vastaan Savo-Karjalan jatkosarjan puhtaalla pelillä voittanut SB Welhot B2 Kuopiosta. Turnausisäntä Hukka-Pallo taas selvittäisi ensin välinsä lappeenrantalaisten kanssa. Voittajat luonnollisesti finaaliin ja häviäjät pronssiotteluun, siinäpä kupletin juoni. Sudet lähti turnaukseen todellakin pahasti vajaamiehisenä,…

B-poikien aluesarja päätökseen –punainen lopulta mustan avustuksella haastajafinaaliin

Kaakkois-Suomen aluesarjan päätösturnaus pelattiin lauantaina Joutseno-hallilla. Sarjan huipennukseen lähdettiin sangen jännittävistä lähtökohdista. Punainen piti tuloksellisesti epäonnistuneesta kotiturnauksesta huolimatta edelleen hallussaan sarjan kärkipaikkaa ja olipa piristynyt mustakin noussut neljänneksi. Molemmilla joukkueilla oli lopulliset sarjasijoitukset avoinna eli panosta peleissä riitti.   Sudet SB musta – PoNoVo keltainen 6-8 (3-3, 1-4, 2-1) Avausottelussa sai musta vastaansa paikkaa haastajafinaaleihin…

B-pojat kotiturnauksessa – musta aloittelee voittoputkea, punaisella vaikeampaa

Kaakkois-Suomen aluesarjan viimeinen kolmannes pyörähti käyntiin lauantaina Kuusankosken urheilutalolla pelatulla turnauksella. Punaisen tavoitteena oli vankistaa sarjajohtoaan ja näin tehostaa pyrkimystään päästä haastajafinaaleihin Savo-Karjalan joukkueita vastaan. Viime aikoina piristyneitä otteita esittänyt musta taas tavoitteli pisteitä ja nousua pois sarjan jumbopaikalta.   Paikallisottelussa ei sopupelistä tietoakaan Sudet SB punainen – Sudet SB musta 4-6 (2-4, 2-1, 0-1)…

B-poikien alueellinen jatkosarja jatkui Utissa – musta kaatui saappaat jalassaan ja punainen vankisti sarjajohtoaan

Molemmat B-poikien joukkueet jatkoivat pelejään Utti-hallilla sunnuntaina. Ennen turnausta löytyivät susijoukkueet sarjataulukon vastakkaisista päistä punaisen johtaessa ja mustan pitäessä perää. Punaisella siis tavoitteena kärkipaikan pitäminen ja mustalla tavoite hivuttautua taulukossa ylöspäin. Päivä käyntiin jäsentenvälisellä Sudet SB musta – Sudet SB punainen 3-8 (1-3, 1-2, 1-3) Päivän ensimmäisessä ottelussa asettuivat susinuorukaiset toisiaan vastaan. Tasaisissa merkeissä sujuneen…

B-pojilla värikäs pelipäivä Joutsenossa

. Sudet SB Musta: Topi, Lauri, Aleksi S, Jesse, Tarmo, Jere, Atte, Jimi, Tuomas, Aleksi, Roni, Ilkka, Ossi, Olli, Santeri, Miro ja Samuli (MV) Sudet SB Punainen: Elmeri, Juho, Anton, Juuso S, Joni, Jasse, Juuso O, Tatu, Matias, Samuli, Onni, Pyry, Valtteri, Taneli ja Miska (MV) NST – Sudet SB Musta 13-6 (4-5, 5-0, 4-1) Peliin lähdettäessä…