Sudet SB P21 joukkue ei antanut FBC Turulle mitään mahdollisuuksia lauantaina Kuusankosken Urheilutalossa pelatussa P21 poikien divariottelussa. Sudet veivät ottelun nimiinsä maalein 7-1 ja pitää kiinni divarin pudotuspelipaikasta.
Kupletin juoni tuli selväksi heti ottelun alusta: Sudet SB hallitsee pallollista peliä ja FBC Turku iskee takaisin vastahyökkäyksillä. Susien ja ottelun ensimmäinen maali syntyi viiden minuutin pelin jälkeen, kun MP Laitinen pääsi siirtämään pallon takatolpalta tyhjiin Juuso Suotulan loistopassin jälkeen. Mutta jo seuraavassa vaihdossa turkulaiset onnistuivat katkaisemaan maalivahti Eemeli Flomanin avauksen ja tasoittivat ottelun. Erän puolivälin jälkeen kotijoukkue maalasi minuutin sisällä kolmesti ja karkasi 4-1 johtoon. Kumpikaan joukkue ei onnistunut kasvattamaan maalisaldoaan erässä ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Sudet SB:n 4-1 johdossa.
Toiseen erään turkulaiset muuttivat puolustuspeliään ja ”parkkeerasivat bussin” oman maalinsa eteen. Sudet dominoivat pallollista peliä mielin määrin, mutta maalinteko oli vaikeaa. Oma osuutensa tässä oli FBC Turun maalissa hyvän ottelun pelanneella Jerry Johanssonilla. Johansson torjui ottelussa peräti 32 kertaa ja esitti lukuisia paraatitorjuntoja erityisesti toisessa erässä. Toinen erä jäi maalittomaksi pitkälti erinomaisten maalivahtien ansiosta ja kolmanteen erään siirryttiin samoissa 4-1 lukemissa.
Kolmas erä oli pitkälti toisen erän toisinto: Sudet vievät ottelua ja FBC Turun maalivahti Johansson torjuu ja pitää lukemat siedettävinä. Turkulaiset iskivät vastahyökkäyksillä harvoin, mutta vaarallisesti. Susien maalissa Eemeli Floman oli turkulaisen kollegansa tavoin erinomaiselle pelipäällä. Eemeli nollasi turkulaisten yritykset läheltä ja kaukaa. Sudet SB onnistui erässä kolmesti maalinteossa ja pisteet jäivät Kouvolaan selvin lukemin 7-1.
Ottelun parasta antia oli erinomainen maalivahtipeli molemmissa päissä kenttää. Kotijoukkueen maalissa Eemeli Floman oli loistava (17/18). Kenttäpelaajista Susien tehokkaimmat olivat Juuso Suotula (2+3) sekä Pyry Makkonen ja Joni Kultanen (1+1).
Sudet SB nousi kärjen osalta erittäin tasaisessa sarjassa pistekeskiarvolla mitattuna kolmanneksi ja on kiinni pudotuspelipaikassa. Seuraavaksi joukkue kohtaa tiistaina 22.3.2022 Kuusankoskella GrIFK:n.