SUSIEN MATKASSA – KARI NIEMELÄ
Joukkueenjohtaja
Miten Susimatkasi on saanut alun?
Susi-matkani alkoi syksyllä 2013, kun poikamme aloitti Susien salibandykerhossa. Syksyllä 2014 ”löysin” itseni pojan joukkueen jojo:n tehtävästä.
Mitä kaikkea olet tehnyt Susissa?
Kuljettanut, kannustanut ja kustantanut No, leikki sikseen. Olen toiminut 05/06 joukkueessa joukkueenjohtajana syksystä 2014 eteenpäin. Viime kausi oli sapattivuosi tämän joukkueen johtamisesta. Nyt hoidan taas jojoilua yhdessä toisen jojon kanssa. Sen lisäksi olen neljättä kautta 06-peliryhmän jojo.
Olin aiemmin myös sb-johtokunnanjäsen.
Minkälaisissa tehtävissä olet susissa tällä hetkellä?
Jojona 05/06 joukkueessa ja 06-peliryhmässä.
Teetkö jotakin muuta Susien toiminnan lisäksi?
Olen töissä seurakuntayhtymällä. Perheeseen kuuluu säbä-veskari pojan lisäksi kaksi muuta lasta sekä vaimo eli aktiivista elämänvaihetta elämme. Olen lisäksi mukana yhdistystoiminnassa.
Minkälaista vastuuta sinulla on? Kuinka paljon aikaa kuluu tehtäviisi?
Joukkueenjohtajan tehtäviä hoidan jojo-parini kanssa. Kauden alkupuolella ja kotiturnauksien edellä aikaa menee aina enemmän. Pyrin olemaan aina mukana oman joukkueen ja peliryhmän peleissä ja hallilta minut tapaa yleensä treenienkin aikaan.
Millaista on olla joukkueen toimihenkilö?
Joukkueen toimihenkilönä pääsee kokemaan harjoittelun ja varsinkin pelien tunnelman tosi läheltä. Siinä elää täysillä mukana onnistumiset ja epäonnen hetket. Kasvattavaa sekin.
Parasta ovat jaetut yhteiset hetket ja kokemukset salibandyn parissa erilaisten ihmisten kanssa. Näitä kokemuksia on kertynyt niin matkoilla turnauksiin, kentän laidalla ja katsomossa, talkoissa ja juhlahetkissä.
Mikä innoittaa sinua tässä toiminnassa?
On edelleen yhtä jännittävää ja innostavaa seurata oman joukkueen pelejä. Mutta into ei rajoitu siihen. Oman joukkueen ja peliryhmän pelien lisäksi tulee seurattua muidenkin joukkueiden pärjäämistä.
Ja edustuksen peliin lähdetään koko perheen voimin kannustamaan aina kun on vaan mahdollista.
Mitä olet oppinut Susi-urallasi? Oletko pystynyt hyödyntämään oppeja muussa elämässä?
Mukana olo Susissa on opettanut tosi paljon. Koska aiempaa kokemusta urheiluseurassa mukana olemisesta ei ollut, ovat nämä vuodet olleet kasvattavia. On ollut tosi hienoa nähdä, miten moni ihminen tekee ja toimii sen mahdollistamiseksi, että eri-ikäiset pojat ja tytöt, aikuisia unohtamatta, voivat harrastaa laadukkaasti ohjattua salibandyä Kouvolassa.
Aika Susien matkassa on opettanut arvostamaan sitä tärkeää työtä, mitä Susissa, muissa salibandyseuroissa ja urheiluseuroissa ylipäänsä tehdään. Tärkeintä on se, että lapset ja nuoret (ja aikuiset) voivat kokea liikunnan ja urheilun iloa, oppia voittamaan ja häviämään rehdisti ja harrastaa omantasoisesti sitä lajia, mihin oma innostus kohdistuu.
Elämä on oppimista ja Susissa mukana oleminen on osa elämääni. Jotain muualla opittua olen yrittänyt tuoda mukanani seuratoimintaan ja Susien matkassa oppimaani muuhun elämään.
Mitä Sudet merkitsee sinulle? Minkälaisena seurana Sudet mielestäsi näyttäytyy ulospäin?
Sudet on seurana ja yhteisönä tullut minulle tosi tärkeäksi. Olen saanut olla mukana todistamassa monen pelaajan ja joukkueen kehittymistä jo usean vuoden ajan. Toiminnan kautta on syntynyt myös ystävyyssuhteita.
Sudet SB on laadukas urheiluseura, joka on hyvin johdettu. Uskon, että seuralla on hyvä maine paikkakunnalla ja laajemminkin.
Missä asioissa Sudet on seurana kehittynyt sinä aikana, kun olet ollut mukana toiminnassa?
Jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi. Se on selkeä viesti siitä, että seurassa on tehty oikeita asioita oikealla tavalla.
Voiko kuka vaan ryhtyä huoltajaksi/rahastonhoitajaksi/joukkueenjohtajaksi?
Minusta melkein kuka vain voi ryhtyä joukkueen toimihenkilöksi. Halu oppia uutta ja toimia yhteisen päämäärän eteen on eduksi. Kyky neuvotella ja tarvittaessa sovitella ristiriitoja on minusta jojon hommassa tarpeen. Tukea ja apua saa työntekijöiltä Joonalta ja Tuijalta sekä seuran johtokunnanjäseniltä. Aiemmin toimihenkilöinä toimineilta saa myös neuvoja. On hyvä muistaa tässäkin, että tekemällä oppii.
Mitä sanottavaa sinulla on niille ketkä miettivät toimintaan lähtemistä?
Suosittelen lähtemään mukaan. Ei voi tietää, ennen kuin kokeilee ja kokee. Sudet SB on hieno yhteisö, johon kannattaa liittyä!