
Sudet SB:n SM-karsintaurakka päättyi viime lauantaina. Joukkue pelasi viimeiset kaksi SM-karsintasarjan otteluaan Vantaalla. Illan ensimmäisessä ottelussa Hämeenlinnalaista Steelersiä vastaan oli panoksena mahdollisuus pelata SM-sarjaa tulevalla kaudella.
Tasaisessa ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kertaalleen. Susien maalista vastasi Pyry Makkonen, joka siirsi Juuso Suotulan laukauksen reboundin varmasti maaliin. Toisessa erässä Sudet jäivät ns. telineisiin. Ottelu ratkesi käytännössä toisessa erässä, jossa Steelers maalasi neljä kertaa Susien onnistuessa yhden kerran. Susien ainokaisesta vastasi Nuutti Ikonen ylivoimalla. Kolmannessa erässä Steelers maalasi vielä kahdesti tyhjiin vieden ottelun nimiinsä maalein 7-2. Tappion myötä tulevan kauden sarjapaikaksi selvisi B-poikien valtakunnallinen divari.
Ottelusta jäi Kouvolalaisille hieman ”karvas maku” suuhun. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä Susilla oli paikkoja kuin risoissa hampaissa, mutta reikäpalloa ei saatu maaliin hyvistäkään paikoista. Steelersin maalivahti torjui hyvin, mutta oma osansa tehottomuudesst oli Steelersin maalin ohi suuntautuneissa Susien laukauksissa. Liekö ottelun panoksella ollut vaikutusta otteeseen mailasta ja sitä kautta laukaisutarkkuuteen…
Lauantain päätösottelussa Susia vastaan asettui SM-sarjapaikan varmistanut Tikkurilan Tiikerit. Otteluun asteli edellisestä ottelustaan sisuuntunut susilauma ja joukkue aloitti ottelun raikkaalla jalalla. Ja vaikka Tiikerit tekivätkin ottelun ensimmäisen maalin, siirryttiin ensimmäiselle erätauolle Susien 3-1 johdossa Eetu Harjun, Pyry Makkosen ja Juuso Suotulan maaleilla. Toisessa erässä Tiikerit onnistivat tasoittamaan ottelun kahdella erän alkupuoliskon maalillaan. Erän loppupuolella Sudet karkasivat taas kolmen maalin karkumatkalle Niko Saarenpään, Joonas Virtasen ja Arttu Sinkkosen maaleilla.
Kolmas erä tarjosikin sitten draamaa katsojille. Erä alkoi Tiikereiden hurjalla karvauksella ja vantaalaiset tekivätkin erän alkuun kaksi nopeaa maalia. Tiikerit jatkoivat vahvaa karvausta ja kouvolalaiset olivat ahtaalla varsinkin avauspelinsä kanssa. Sudet karkasivat Juuso Suotulan toisella maalilla vielä kahden maalin päähän. Tiikerit jatkoivat edelleen vahvaa rynnistystään ja käänsivät pelin tasoihin vain 1,5 minuuttia ennen ottelun loppua. Vain vajaa puoli minuuttia myöhemmin Tiikerit siirtyivät 8-7 johtoon ja vaikuttivat karkaavan väkisinkin ottelun voittoon.
Mutta peli ei ole koskaan pelattu ennen kuin loppusummeri soi ja ottelun viimeisestä minuutista tulikin hurja näytelmä. Sudet tasoittivat ottelun pelatessaan ilman maalivahtia 38 sekuntia ennen ottelun loppua Olli Joutjärven lämärin upotessa takakulmaan Juuso Suotulan syötöstä. Ottelu näytti menevän jatkoajalle – vaan eipäs mennytkään. Olli Joutjärvi katkaisi Tiikereiden syötön puolessa kentässä aivan ottelun loppuhetkillä ja ottelun voittomaali upposi samaan paikkaan kuin edellinenkin kaukolaukaus vain neljä sekuntia ennen ottelun päätössummeria. Juuso Suotula teki vielä illan kolmannen tyhjiin vain sekunti ennen ottelun loppua Joni Kultasen passista. Makea 10-8 voitto Susille karsintojen päätösottelusta. Susien maalissa Aati Vitikainen oli hyvä kannatellen joukkuetta erityisesti kolmannen erän vaikeilla hetkillä.
Lauantaina Sudet SB tehomiehinä häärivät Juuso Suotula (3+3), Pyry Makkonen (2+2) ja Olli Joutjärvi (2+1).
Susien B-junioreiden divarikausi alkaa lokakuussa.


