K-Market Kuusankoski | Valtakatu | Koria Sudet Salibandyn pääyhteistyökumppaniksi kaudella 20-21.
K-Marketit näkyvät ja kuuluvat edustusjoukkueen matkassa koko kauden.
“Haluan olla mukana tukemassa paikallista urheilua ja erityisesti nuorten pelaajien kasvua kohti huippua. Aivan kuten urheilussakin, pyrimme myös palvelevassa K-Marketissa aina huippusuoritukseen. Tervetuloa K-Market Kuusankosken, Valtakadun ja Korian parhaille pelipaikoille.” K-kauppias Mika Koivuneva
Kuusankosken, Valtakadun ja Korian K-Marketit ovat asiakkaidensa näköiset kaupat
”Kaikki kolme kauppaa ovat luonteeltaan ja asiakaskunnaltaan erilaisia. Lähdemme toteuttamaan henkilökuntamme kanssa kunkin kaupan asiakaskunnan näköistä K-ruokakauppaa”, Mika kertoo. ”Kaikissa kaupoissa on mahdollisuuksia toteuttaa asiakkaiden toiveita, tulkaa vain kertomaan!”.
Väkevänkujalla ja Korialla ovat paistouunit kuumana aamusta iltaan ja sieltä saadaan tuoreita kahvileipiä ja leipiä koko päivän, Valtakadulle tilataan tuoreet leivonnaiset joka päivälle. Vastuullisuus näkyy K-Marketien päivittäisessä työssä muun muassa ruokahävikin minimoimisena ja vastuullisesti tuotettujen tuotteiden myymisenä. ”Meille on lähellä sydäntä suomalaiset ja lähialueen ruuantuottajat. Toivotamme lähituottajat rohkeasti tarjoamaan meille tuotteitaan valikoimiin”, kehottaa kauppias Koivuneva.
Yhteystiedot
k-ruoka.fi/kauppa/k-market-koria
k-ruoka.fi/kauppa/k-market-valtakatu
k-ruoka.fi/kauppa/k-market-kuusankoski
#kmarket #kmarketkoria #salibandy #sudetsalibandy #susienmatkassa #liikuhyvässälaumassa #kouvola #urheilukaupunki