Sudet SB otti lauantaina erittäin makealta maistuneen 9-5 kotivoiton sarjakakkosesta Jyväskyläläisestä Happeesta. Kuusankosken Urheilutalolla nähtiin lauantaina vauhdikas ja viihdyttävä C1-junioreiden divariottelu. Voiton myötä Sudet SB on edelleen tiukasti kiinni sarjan playoff-paikassa.
Ottelu sai hurjan alun, kun Susien Pyry Makkonen iski pallon ensimmäisen kerran Happeen maaliin vain 11 sekunnin pelin jälkeen. Happee ei kauaa ihmetellyt vaan tasoitti pelin heti seuraavasta hyökkäyksestä. Ottelu aaltoili tasaisena tämän jälkeen. Ensimmäisen erän puolivälin tienoilla Susille sattui musta hetki. Happeen vaaralliseksi tiedetty ykköskenttä onnistui maalaamaan kolme kertaa ja Happeen väkkärä laituri Miro Oksanen onnistui toisen kerran ottelussa. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Happeen johtaessa jo ratkaisevan tuntuisesti 1-5.
Susien valmentaja Erno Kujala loihti erätauolla susilaumaan vahvan uskon omaan tekemiseen. Toiseen erään kentälle asteli uudesti syntynyt kotijoukkue. Kahden minuutin pelin jälkeen Nuutti Ikonen täräytti pallon etuyläkulmasta sisään ja Pyry Makkonen onnistui maalaamaan toisen maalinsa pari minuuttia edellisestä. Peli sai aivan uuden luonteen. Erän puolivälissä Susien kapteeni Ossi Ekroth ryöväsi pallon Happeen hyökkääjältä ja onnistui maalaamaan vastahyökkäyksestä. Tasoitusmaali roikkui ilmassa. Mutta tässä kohtaa Susien into johti jäähyilyyn. Erän viimeiset kuusi minuuttia Sudet pelasi käytännössä vajaalla ja tästäkin yhden minuutin kahden miehen vajaalla. Susien Pyry Makkonen, Ossi Ekroth ja Olli Joutjärvi raatoivat alivoimalla isoja minuutteja laittaen kroppaansa likoon. Maalissa Jere Vainonen torjui kaiken mitä kolmikolta jäi blokkaamatta. Hurja taistelu tarttui viimeistään tässä vaiheessa koko joukkueeseen. Viimeiselle erätauolle siirryttiin kutkuttavassa Happeen 4-5 johdossa.
Kolmannen erän alku oli kuin kopio edellisestä erästä. Ossi Ekroth iski Sudet tasoihin Olli Joutjärven syötöstä vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen. Ja vajaan minuutin jälkeen Sudet siirtyivät johtoon Pyry Makkosen maalatessa kolmannen maalinsa. Ja sama edellisen erän kaava tuntui jatkuvan – Sudet alkoivat kuluttaa jäähypenkkiä ja jälleen kerran Happee pääsi pelaamaan myös kahden miehen ylivoimalla. Mutta Sudet kestivät. Jere Vainonen oli saanut päälle sellaisen torjuntavireen, ettei mikään tuntunut uppoavan maaliin. Erän puolivälissä Sudet pääsi rokottamaan Happeeta seitsemännen kerran Nuutti Ikosen onnistuessa maalinteossa toisen kerran. Happee joutui erän loppupuolella alivoimalle ja Sudet kuluttivat kellosta sekunteja pitämällä ja kierrättämällä palloa viisaasti. Vain sekunti ylivoiman päättymisen jälkeen Ossi Ekroth venytti maaliverkkoa kolmannen kerran Olli Joutjärven passista. Viimeisen maalin Susille teki Mikko-Pekka Laitinen Juuso Suotulan mainiosta tarjoilusta. Ansaitu 9-5 voitto Susille hienolla esityksellä.
Kauden parastaan kahdessa viimeisessä erässä esittänyt Sudet sai arvokkaan voiton sarjakakkosesta. Ensimmäisen erän jälkeen Sudet pelasivat hyvin kontrolloitua peliä molempiin suuntiin. Koko joukkue onnistui lopulta erinomaisesti ja kaikki kolme kenttää onnistuivat maalinteossa. Erityisen ilahduttavaa oli hieno nousu tappioasemasta voittoon ja vahva usko omaan pelaamiseen. Maalissa Jere Vainonen oli huikea ja sai vahvaa tukea Susien puolustukselta. Erityisesti pakkipari Ekroth-Joutjärvi oli huimassa vireessä pitäen nimivahvan Happeen hyökkäyskaluston kurissa ja nuhteessa isännän ottein. Pörssipisteitä Susista keräsivät Ossi Ekroth ja Pyry Makkonen 3+0, Juuso Suotula 0+3, Nuutti Ikonen 2+0 sekä Joonas Virtanen ja Olli Joutjärvi 0+2.