Sudet SB C1-junioreiden joukkue jäi ilman vieraspisteitä sunnuntaina Oulussa pelatussa 1-divisioonan ottelussa. Viime kauden C2-poikien SM nelonen Merikoski SBT ei ollut vieraskorea, vaan voitti Sudet SB:n tiukan taiston jälkeen maalein 12-9.

Ensimmäisessä erässä Sudet olivat niukasti vastaanottavana osapuolena erän päättyessä isännille 3-2. Toisessa erässä Merikoski näytti jo karkaavan selvään voittoon vieden erän maalein 4-2.

Kolmanteen erään Sudet loihtivat hurjan taisteluvireen. Kolmannen erän puolivälin tehojakson ansiosta Sudet tasoittivat pelin lukemiin 8-8. Merikoski iski kuitenkin kahdesti reilun minuutin aikana. Sudet onnistuivat kaventamaan vielä lukemiksi 9-10 ja hakivat tasoitusta vimmatusti. Hyökkäyspeliin satsaaminen kuitenkin kostautui Merikosken maalatessa lukemiksi 11-9. Loppunumerot 12-9 Merikoski teki tyhjiin.

Ottelu ratkesi Susien pieniin virheisiin ja erikoistilannepelaamiseen. Sudet onnistuivat ylivoimalla maalaamaan kolmesti, mutta Merikoski onnistui kahdesti alivoimalla yllättämään Sudet.

Sudet SB:n Olli Joutjärvi maalasi ottelussa kolmesti (3+0). Tarmo Ek onnistui kolmannen erän kirivaiheessa kahdesti (2+0). Muita Sudet SB:n tehomiehiä olivat Juuso Suotula (1+1), Pyry Makkonen (1+1), Eetu Harju (1+1) ja Nuutti Ikonen (0+2).

Susien seuraava kotiottelu Joensuun Josbaa vastaan pelataan 21.10. klo 15:00 Kuusankosken urheilutalolla.