B-juniorit lähtivät kauteen kahdella joukkueella, jotka muodostettiin ikäluokkaan varsinaisesti kuuluvien 2000 ja 2001 syntyneiden poikien lisäksi muutamista 2002 syntyneistä pelaajista. Molemmilla joukkueilla lähdettiin Kaakkois-Suomen aluesarjaan. Punaisen joukkueen tavoitteena oli paikka ylemmässä jatkosarjassa ja mustan tarkoituksena oli keskittyä enempi pelaajien kehittämiseen. Valmennusportaaseen valikoituivat useimpia jo aiempina kausina valmentaneet Joona Tankka ja Jari Ikonen.

Kauden alussa kehitettiin joukkuehenkeä yhteisellä leirillä Anjalan nuorisokeskuksessa yhteiseen tekemiseen, mm. leikkimieliseen kilvoitteluun keskittyen. Tavoite ryhmähengen luomisesta kohdalleen toteutuikin kivasti, sillä joukkuehenki yhteisissä tapahtumissa on ollut hyvällä tasolla.

Joukkue harjoittelee kolme kertaa viikossa ja harjoitusaktiivisuus on ollut pääosin hyvä. Osa pojista pelaa myös A-junioreissa ja pari poikaa jopa edustusjoukkueessa, ja se on otettu huomioon harjoitustapahtumien suunnittelussa ja toimeenpanossa. 

Harjoitussisällöt on koostuneet pääosin yksilötaitoharjoitteista sekä eri teemoja sisältävistä peliharjoitteista. Suomeksi sanottuna siis perustaitoa ja vauhdikkaita pelejä väännetty illasta toiseen.

Pelitaktiikkaa joukkue lähti rakentamaan puolustuspelin kautta, joka ei täysin onnistunut alkusarjan viimeisen turnauksen ollessa täydellinen pannukakku.

Alkusarja sujui joukkueilta aika lailla odotusten mukaisesti. Punainen kilvoitteli ylemmän jatkosarjan paikasta loppuun asti johtohahmoinaan hyökkäyspään tehokaksikko Anton Nuttunen ja Elmeri Hallakoski sekä maalin suuta tilkinnyt Kaapo Rämä. Loppujen lopuksi LaSB vei jatkopaikan tasapisteissä olevilta Susilta voitetun keskinäisen pelin turvin. Mustan taival oli pisteiden valossa synkkä, mutta pelissä oli välillä pilkahduksia paremmasta. Alkusarjan jälkeen päätettiin seurassa muodostaa kaksi mahdollisimman tasavahvaa joukkuetta ja muutamat pelaajat vaihtoivatkin sopivassa saumassa joukkuetta.

Alempaa jatkosarjaa on nyt joulun alla pelattu kolmannes ja on vielä varsin aikaista ennakoida sarjatilanteen kehittymistä. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että punainen kilvoittelee paikasta haastajafinaaliin. Mustalla on edelleen mahdollisuudet ilmoittautua mukaan kisaan, onhan sarjassa vielä pelaamatta kahdeksan ottelua joukkuetta kohden.

Keväällä harjoituksissa tullaan nostamaan tempoa ja isona tavoitteena pallollisen viisikkopelin kehittäminen. Tätä kautta toivottavasti olemme joskus tulevaisuudessa pelitilanneratkaisuissa fiksumpia sekä kentällä nopeampia. Haluamme myös luoda pelissä enemmän maalipaikkoja.

Yksilöiden kehittäminen eteenpäin on isoimpana tavoitteena sekä pitää joukkueen sisällä hyvä henki päällä loppukauden ajan. Toivottavasti tämä asiat ajavat automaattisesti siihen, että jompikumpi peliryhmistä kamppailee vielä loppukeväästä haastajamestaruudesta!