Miesten edustus kävi perjantaina pelaamassa PoNoVo II:sta vastaan ja nappasi kotiintuomiseksi 1-13 (0-3, 1-4, 0-6) voiton. Voitan takuumiehinä häärivät Mikkko Lehtinen 2+2 sekä maalivahti Joona Tankka 95,83%.
Kuntopuntarin kärkijengi näytti taulukon hännille jämähtäneelle sarjanousijalle lörtsyjen paikan. Ottelun jälkeen tavoitettiin jälleen valmentaja Laurila kertaamaan ottelun kulkua.
”kyllähän joukkue oli vahva mentaalisesti. Siellä oltiin ainoastaan hakemassa kahta pistettä ja se saatiin. Toisessa erässä ote herpaantui hetkeksi ja Tankka maalilla hoiti tarvittavat torjunnat että ei tarvinnut kenenkään ruveta jännittämään. Kenttäpelaajista Lehtisen mikko oli herra ja hidalgo. Tästä palkintona myös tehopisteitä, harmi että hatullinen jäi tolpan päähän. Myös junioriosaston Lauri Turunen puijaili vastustajien kustannuksella kovalla prosentilla ja maalin-nälkä oli havaittavissa ylälehtereille asti. Pitänee päästää poika jossain ottelussa hyökkääjänä irti. Pelin jälkeen katseet suunnattiin välittömästi vuoden viimeiseen otteluun ja Imatran Voiman kohtaamiseen. Klubia vastaan harjoitellaan maanantaina harkkamatsissa vähän erilaisia juttuja, mutta kyllä siinäkin on focus kohti Imatraa,” tuumasi valmennus.
Seuraava ottelu perjantaina Imatralla Voimaa vastaan 19.00 alkavassa ottelussa. Tästä ottelusta on youtube lähetys, pyrimme jakamaan tiedon linkistä facebook ja instagram kanavissa.
Seuraava kotiottelu Mansikka-aholla 6.1.2018 Top Teamiä vastaan.