Sudet salibandy ry:n kauden 2016-2017 päättäjäisiä vietettiin 24.5.2017 Mansikka-Aholla. Aluksi illan juontaja Kari Niemelä kertoi runsas lukuiselle yleisölle illan kulusta ja ojensi sen jälkeen mikrofonin seuran puheenjohtajalle Petri Joutjärvellä. Petri avasi illan virallisesti toivottamalla kaikki tervetulleiksi omasta sekä seuran puolesta ja pitämällä hiukan reilun kymmenen minuutin puheen kauden tärkeimmistä tapahtumista.
Puheen jälkeen Heidi Ahola-Kuosmanen ojensi Petrille lahjakortin Aktiiviin ja kukkakimpun halausten kera seuralta Petrin pyynteettömästä työstä seuran eteen.
Kari otti taas suitset käsiin ja ohjasi tapahtumia kohti joukkuepalkintojenjakoa. Ensiksi Kari ohjeisti palkittuja sekä valmentajia tapahtuman sujuvuuden takaamiseksi ja lopuksi ennen palkintojenjaon alkua totesi pilke silmäkulmassa järjestyksen vanhimmasta nuorimpaan johtuvan vanhempien kärsimättömyydestä.
Joukkueittain palkitut:




Joukkuepalkintojenjakoa seurasi kahvi- ja mehutauko ennen illan illan näytösottelua, jossa joukkueiden valkut ja toimarit pistivät parastaan tasapeliin päättyneessä ottelussa. Illan huipennuksena ja päätöksenä oli seuran tittelipalkintojenjako.
Palkitut olivat:
Kauden miespelaaja:
Pelaaja oli erittäin tärkeä lenkki joukkueen menestymisen kannalta. Pelaaja voitti joukkueen sisäisen pistepörssin ja sijoittui koko sarjan pistepörssin neljänneksi. Kauden miespelaaja on: Petri Pöntinen.
Kauden poikapelaaja:
Hän on todellinen pukukoppipelaaja ja kantoi myös kapteenin nauhaa oikeutetusti koko kauden. Pelaaja on henkinen johtaja, joka toimii itse esimerkillisesti ja vaatii myös muilta joukkuekavereilta parastaan. Keväällä pelaaja nousi jälleen suureen rooliin myös kentän puolella. Ilman tätä pelaajaa joukkueessa tuskin olisi yhtä hyvä joukkuehenki ja menestynyt hyvin keväällä peleissä. Kauden poikapelaaja: C01-poikien pelaaja Joni Kaisto.
Kauden tyttöpelaaja:
Pelaajan asenne harjoitteluun on esimerkillinen ja vuoden aikana tapahtunut kehitys ollut huimaa. Toimii hyvänä esimerkkinä koko tyttöpuolelle Susissa. Kauden tyttöpelaaja on: B-tyttöpelaaja Miina Mässeli.
Kauden junnupelaaja:
Pelaajan sitoutuminen joukkueen tapahtumiin ja sääntöihin on esimerkillinen. Pelaaja on hyvä esimerkki siitä, kun harjoittelee omatoimisesti kotona ja harjoituksissa täysillä, tapahtuu huomattavaa kehitystä lyhyessäkin ajassa. Tekniset taidot ovat kehittyneet vuoden sisällä merkittävästi ja kaudella maaliverkot heiluivat useasti. Fyysiset ominaisuudet pelaajalla on poikkeukselliset ja onkin ikäluokassaan varmasti kärkitasoa valtakunnallisesti. Pelaaja on hyvä joukkuekaveri, josta huokuu pelaamisen ilo ja voiton tahto. Kauden junnupelaaja on E05/06-poikien pelaaja Samuli Ukkola.
Kauden kerhopoika ja kerhotyttö:
Pelaajista huokui jokaisessa harjoituksessa pelaamisen ja maalinteon ilo. Pelaajan aktiivisuus harjoitustapahtumissa oli hyvä ja he olivat mukavia kavereita muille ryhmän pelaajille.
Kauden kerhopoika on: Arttu Partanen
Kauden kerhotyttö on: Maiju Talastie
Kauden maalivahti:
Maalivahti on parhaimpana päivänään todella vaikeasti ohitettavissa. Hän on myös esimerkillinen tsemppari joukkueelle ja ottanut isoja kehitysaskeleita viime vuosina. Maalivahti on sitoutunut hienosti joukkueen- ja maalivahtikoulun tapahtumiin. Kauden maalivahti on D03-punaisen joukkueen maalivahti Jere Vainonen.
Kauden valmentaja:
Valmentaja sai joukkueen vastuuvalmentajan roolin hieman yllättäen vasta syksyllä. Hän nosti yhdessä muun valmennusteamin kanssa huomattavasti joukkueen päivittäisen tekemisen tasoa. Laadukas harjoittelu alkoi heijastua myös hyviin tuloksiin sarjapeleissä. Valmentaja sai mitattua kaiken potentiaalin joukkueesta irti sekä luotua hyvän ilmapiirin joukkueeseen. Kauden valmentaja on B-tyttöjen vastuuvalmentaja Timo Vanhanen. Hänen valmennusryhmässään olivat myös mukana Sami Mäkinen ja Jari Turunen.
Kauden Fair Play-pelaaja:
Pelaaja on todellinen herrasmies kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Hän kunnioittaa tuomareita, vastustajaa, omia joukkuekavereita sekä peliä. Pelaajan käytöstavat ovat olleet esimerkilliset jokaisena pelivuotena. Pelillisesti hän myös antaa kaikkensa jokaisessa vaihdossa. Kauden Fair Play-pelaaja on B-poikapelaaja Miika Vanonen.
Kauden sählyperhe:
Perheen isä on toiminut useamman vuoden aktiivisena huoltajana ja hyvänä tsempparina pelaajille. Perheen äiti on aktiivinen kannustajanroolissa ja osallistuu hienosti joukkueiden yhteisiin talkootöihin. Perheen pojat pelaavat D03-punaisessa joukkueessa sekä F07-pojissa. Perhe elää ja hengittää yhdessä salibandyä. Kauden sählyperhe on Makkoset eli isä Jukka Makkonen, äiti Tuija Rinkinen ja lapset Pyry Makkonen ja Myrsky Makkonen.
Kauden talkoolainen:
Hän on toiminut seuran hyväksi kymmeniä vuosia erinäisissä tehtävissä. Häntä on ollut ilo kuunnella edustusjoukkueen ottelutapahtumissa. Kauden talkoolainen on edustusjoukkueen kuuluttaja, pitkäaikainen joukkueenjohtaja monesta eri joukkueesta, leikkisästi sanoen todellinen sählyääliö Ari-Pekka Turunen.
Kauden joukkueenjohtaja:
Joukkueenjohtaja on toiminut useamman vuoden seuran ja joukkueen pelaajien hyväksi toimessaan. Hän on käyttänyt todella paljon vapaa-aikaansa pelaajien salibandyharrastamisen eteen. Sovitut tehtävät hän on suorittanut kiitettävällä tasolla joukkueen pelaajien, vanhempien ja seuraan päin. Kauden joukkueenjohtaja on C01-poikien Sari Outinen.
Kauden kerhovalmentaja:
Kerhovalmentaja tuli hyvin toimeen lasten kanssa ja oli hyvin pidetty valmentaja lasten toimesta. Kauden kerhovalmentaja on miesten edustusjoukkueen Miika Heinola.
Kauden joukkue:
Joukkue sijoittui ylialueellisen sarjansa ykköseksi, päättäen sarjan hurjaan 13 ottelun pisteputkeen. Joukkue eteni sarjasijoituksen turvin toisen kerran peräkkäin SM-karsintoihin. Lopulta joukkueen tie SM-karsinnoissa päättyi alkusarjan jälkeiseen karsintaotteluun ja joukkue jäikin kolmen voiton päähän SM-sarjapaikasta. Kauden joukkue on A-pojat. Joukkueessa pelasivat: Tomi Haikonen, Anton Nuttunen, Patrik Malmström, Henri Turunen, Tino Kukkola, Miika Vanonen, Henri Haapaniemi, Valtteri Raivio, Janne Paatinen, Matias Kiuru, Elmo Lavonen, Henri Silfsten, Tommi Taimisto, Kalle Kalenius, Petri Pöntinen, Aku Kukkola, Teemu Pienmunne ja Iiro Vitikainen. Joukkuetta valmensi Risto Kailio.
