C1-pojat turnauksessa Koskenkylässä
Susinuorukaiset matkustivat alakanttiin sujuneen Mikkelin turnauksen jälkeen neljän joukkueen miniturnaukseen Koskenkylään, jossa muina joukkueina Loviisan Tor, Porvoon Salibandyseura (PSS) sekä Päijät-Hämeen Salibandyseura (PHSB). Etukäteen vastustajista tuttu oli vain loviisalaisjoukkue, joka tiedettiin osaavaksi joukkueeksi. Olihan se esiintynyt edukseen loppukesän SM-karsinnoista lähtien ja mm. voittanut Sudet syyskuisessa harjoitusottelussa selvin 9-3 -lukemin. Porvoon ja Päijät-Hämeen salibandyseurat tiedetään hyviksi seuroiksi, joten hyviä joukkueita oli lupa odottaa vastukseksi niiltäkin osin.
Neljän joukkueen turnauksessa oli selvää, että vähintään pronssiotteluun pääsee, menivät alkupelit miten hyvänsä. Sudet lähti toki finaalipaikkaa tavoittelemaan ja ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui PHSB. Ottelu alkoikin Susien hallitessa mutta sitä lystiä ei kauaa kestänyt. Lahtelaisten ensimmäinen maalipaikka tuli hieman ennen kolmannen minuutin täyttymistä, ja saman tien oli tuloksena maali. Kuuden minuutin kohdalla karkasi PHSB jo kahden maalin johtoon, eikä Sudet Loikkasen vaparin jälkitilanteesta tekemästä kavennusmaalista huolimatta saanut oikein juonen päästä kiinni. Vastustajalla taas tuntui onnistuvan kaikki – erätauolle lähdettiin rökäletappiota enteilevistä 1-6 -lukemista. Toinen erä oli jo hieman tasaisempi, mutta voitto Lahteen selvin lukemin: 1-8.
Toisessa ottelussa oli valitettavan samanlainen tahti. Sudet meni kyllä riemastuttavasti johtoon, kun Juho Laaksonen onnistui Joni Kaiston syötöstä viimeistelemään johtomaalin jo ensimmäisestä hyökkäyksestä. Johtoasema kesti vähän yli kaksi minuuttia, ja porvoolaiset taputtelivat ensimmäiseen erään seitsemän maalia. Joni Kaiston Loikkasen syötöstä tekemä maali oli laiha lohtu. Toisessa erässä pirteästi pelannut Tatu Nevalainen palkittiin maalin muodossa, kun hän sijoitti rystypuolelta pallon ohi PSS:n maalivahdin. Porvoolaiset veivät ottelun kuitenkin nimiinsä todella selvin lukemin 9-3.
Susikatsomossa pyöriteltiin päitä epäuskoisina. Vastustajat olivat kyllä hyviä joukkueita, mutta tuntui että eivät meidän pojat voi noin surkeita olla. Toisen ottelun loppupuolella oli valmentaja Joona Tankka hakenut kokoonpanomuutoksillakin ryhtiä pelaamiseen. Auttaisikohan se?
Kolmannessa pelissä siis vastassa Loviisan Tor, ainakin allekirjoittaneen papereissa turnauksen ennakkosuosikki. Susinuorukaisilla edessä kasvojenpesun paikka, näin ajateltiin. Ottelu sujui pääosin loviisalaisten hienoisessa hallinnassa, mutta Sudet taisteli urhoollisesti. Ensimmäisen erän jälkeen Tor johti 2-0, mutta Joni Loikkanen kavensi kaukovedollaan tilanteeksi 2-1, kun toista erää oli pelattu kuusi ja puoli minuuttia. Näin oltiin maalin päässä, eikä ollut tasoituskaan kaukana. Torin hyökkääjä Markus Tamminen lopetti kuitenkin kasvattajaseuransa pyristelyt lyömällä ratkaisevan kolmannen maalin pari minuuttia ennen loppua. Harmittava tappio toki, mutta esitys oli jo lupauksia herättävä. Molempien viisikoiden puolustuspeli oli hyvällä tasolla ja maalivahti Kaapo Rämä oli ”back in business”. Ei häntä voi aiemmista maaleista syyttää, vastustajat pääsivät laukomaan aivan liian vapaista paikoista, mutta nyt oli miehellä ”liimaa näpeissä”!
Heikosti sujuneiden alkupelin jälkeen oli toki selvää, että pronssiottelu kutsuu Susia. Keskinäisessä ottelussa PHSB:n viime hetken maalilla niukasti voittanut PSS eteni finaaliin Toria vastaan ja jätti näin lahtelaiset pariksemme pronssiotteluun.
Saataisiin siis revanssimahdollisuus PHSB:sta ja mahdollisuus jatkaa turnausta nousujohteisesti. Sudet jatkoikin piristyneitä otteitaan kun parin minuutin kohdalla Juho Laaksonen käänsi Joni Loikkasen syötöstä rystypuolelle ja ujutti pallon lahtelaismaalivahdin jalkojen välistä verkon perukoille. PHSB tuli vielä ennen erätaukoa tasoihin ylivoimamaalilla ja erätauolle kutkuttavan jännittävistä asetelmista. Heti toisen erän alussa meni PHSB johtoon, mutta susilauma ei nyt helpolla antautuisi. Parin minuutin päästä löysi Joni Loikkasen tarkka syöttö maalin edestä Matias Lagerströmin, joka nosti taitavasti pallon läheltä ylös ja pelin tasoihin. Viisi minuuttia tästä vei Loikkanen Sudet taas johtoon lyömällä maalivahdista ponnahtaneen pallon sisään. Mutta kyllä löytyi taistelutahtoa päijäthämäläisistäkin, kun tasoitusmaali seurasi jo minuutin jälkeen. Onneksi Juho Laaksonen hyödynsi Loikkasen oivaltavan syötön ja viimeisteli maalin edestä Sudet johtoon. Kaikki näyttikin hyvältä siihen asti, kunnes PHSB tasoitti ottelun suoraan sanottuna melkoisella onnenkantamoisella puoli minuuttia ennen loppua.
Näin jouduttiin ottelu ratkaisemaan rangaistuslaukauskilpailulla. Ensimmäisen kolmen laukojan jälkeen oli tilanne edelleen tasan. Susista maalinteossa onnistuivat molemmat Jonit. Sen jälkeenhän kilpailua jatketaan yksi laukojapari kerrallaan, niin kauan kunnes ero saadaan aikaiseksi. Tällä kertaa Sudet vei voiton, kun Joni Kaisto onnistui toistamiseen ja Kaapo nollasi vastustajan yrityksen. Näin saatiin huonoissa merkeissä alkanut turnaus päätettyä voitokkaasti ja ilmeet kotimatkalla olivatkin jo aika iloisia.
Finaalissa muuten Tor voitti PSS:n 8-2 joten ennakkosuosikki piti pintansa. Kiitokset järjestelyistä turnausisännille.
Susien osalta iso osa ratkaisua oli valmennuksen hyvä reagointi ensimmäisissä otteluissa ilmenneisiin ongelmiin. Mutta täytyy antaa pojille tunnustusta, että mahtavasti nousivat ahdingosta ja voitetun pronssiottelun lisäksi pitivät ennakkosuosikki Toriakin tiukoilla. Tästä onkin hyvä jatkaa kohti Tallinnan turnausta, johon suurin osa joukkueesta lähtee vajaan kolmen viikon päästä.
Susilauma oli tällä kertaa liikkeellä seuraavalla hieman vajaamiehisellä joukolla:
1 Kaapo Rämä (MV), 4 Tatu Nevalainen, 6 Taneli Nikkanen, 7 Matias Lagerström, 11 Juuso Outinen, 13 Joni Loikkanen, 22 Niklas Heino, 64 Roope Timonen,77 Roni Virta, 89 Valtteri Penttilä, 90 Juho Laaksonen ja 91 Joni Kaisto (C).
teksti: Marko Kaisto
kuva: Petri Laitakari