Alkukauden vaivannutta tukkoisuutta joukkuepelaamisen osalta on pyritty parantamaan kaikilla eri keinoilla. Kotiturnaukseen lähdettäessä oli hyvää joukkuefiilistä haettu mm. poikkeuksellisella perjantain harjoitusten sijaan toteutetulla koko joukkueen keilauksella. Susilauma lähti katkaisemaan tappioputkea seuraavalla kokoonpanolla: 18 Samuli Käki (MV), 9 Simo Pöllänen (MV), 4 Tatu Nevalainen, 6 Taneli Nikkanen, 7 Matias Lagerström, 11 Juuso Outinen, 13 Joni Loikkanen, 21 Eino Virtanen, 22 Niklas Heino, 29 Jasse Hämäläinen, 64 Roope Timonen, 71 Samuli Sopanen, 77 Roni Virta, 89 Valtteri Penttilä, 90 Juho Laaksonen ja 91 Joni Kaisto.
NST – SUDET 5-2 (2-0,1-1,2-1)
Tunnustelevan pelin alun jälkeen Sudet pääsivät paremmin pelin tempoon mukaan. Merkillepantavaa oli vastustajan kova paineistus joka aiheutti puolustajillemme jatkuvaa päänvaivaa. Vahvan paineistuksen aiheuttamien virheiden seurauksena NST veikin ensimmäisen erän maalissa torjuneen Samulin hyvistä esityksistä huolimatta lukemin 2-0. Toinen erä oli tuloksellisestikin tasaisempaa vääntöä. Tiukan kamppailupelaamisen tuloksena oli myös Susien ensimmäinen maali, jonka Joni L viimeisteli vahvan yksilösuorituksen päätteeksi. Kolmannessa erässä pallovarmempi NST karkasi jo tavoittamattoman tuntuiseen 4-1 johtoon. Susien toivoa loppukiristä antoi kuitenkin Matiaksen tekemä ja Juhon syöttämä kavennusmaali 4-2:een. Loppukiri ei kuitenkaan lähemmäksi vienyt – vaan NST pääsi viimeistelemään loppulukemat 5-2 tyhjään maaliin. Kokonaisuudessaan Susien ensimmäisen ottelun peli-ilme ja -valmius olivat hyvällä tasolla. Osillaan näihin auttoi varmasti kotikenttäedun mahdollistama kunnollinen ja pitkä alkulämpö ennen turnauksen alkua.
SUDET – JOKA 1-10 (0-1,0-1,1-8)
Turnauksen toiseen otteluun Sudet lähtivät ärsytettyinä hakemaan kauden avausvoittoa, ehkä etukäteen ainakin ensimmäisen otteluun verraten heikompaa vastusta vastaan. Torjuntavastuu tässä ottelussa annettiin Simolle. Ensimmäisen erän alussa tullut takaisku saattoi osillaan nostaa taas ”tappionpelon” tunteet pintaan. Toiseen erään Susilauma lähti kuitenkin taistelemaan vielä tosissaan voitosta. Voiton tuskaa toisessa erässä kuvasti mm. kaksi epäonnistunutta rangaistuslaukausta. Vastustaja vei näin toisenkin erän maalin erolla. Kolmannen erän alkuun tulleet vastustajan maalit notkauttivat ”silminnähtävästi” Susien selkärangan lopullisesti. Loppupeli olikin sitten vain pelailua loppusummeria odotellessa ja oman pään verkon heiluessa kiitettävään tahtiin. Hyvin pientä lohtua peliin toi Joni L:n viimeistelemä Susien ainokainen.
Vaikka molemmissa otteluissa näkyikin ajoittain viitteitä uskosta omaan tekemiseen, niin vapauttava voitto antaa vielä odottaa itseään. Niinpä nostankin jälleen tuon ehkä osillaan toisessa pelissä unohtuneen ”joukkueen sloganin” tähän loppuun:
”PERIKSIANTAMATTOMUUS PELILLE JA KUNNIOITUS LAJILLE!”
Teksti: Harry Lagerström