II-divisioona pelataan tänä vuonna 10 joukkueen voimin kaksinkertaisena runkosarjana. Sarjan neljä parasta etenevät playoff-vaiheeseen, josta otteluparien voittajat jatkavat lohkon sisäiseen finaaliin. Nämä välierät, sekä finaalisarja pelataan paras kolmesta menetelmällä. Finaalin voittaja etenee I-divisioonakarsintoihin. Runkosarjan viimeinen putoaa suoraan III-divisioonaan. Sijoille 8.-9. sijoittuneet karsivat sarjapaikastaan.
*Juttua korjattu playoffeihin liittyen.
Sudet
Viime kausi oli joukkueelle haastava kaikin puolin, mutta ennen kaikkea tuloksellisesti. Joukkueen edellisestä voitosta sarjassa on kulunut jo lähes vuosi, sillä se tapahtui 9.10.2015. Tämän lisäksi Susilauma onnistui venymään ainoastaan kertaalleen tasapeliin. Eli joukkuehan putosi sarjasta ainoastaan kolme pistettä saavuttaneena. Kotkan Reippaan kuitenkin luovuttua sarjapaikasta, Susille aukesi mahdollisuus kabinettien kautta takaisin kakkoseen ja siihenhän seurassa tartuttiin vanhasta tottumuksesta.
Joukkueessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia, mutta edelliskauden tehopelaajat Petri Pöntinen (13+26), Mikko Vainio (22+7), Tino Kukkola (17+9) sekä Kimmo Aalto (7+13) kirjoittivat jo hyvissä ajoin jatkopahvin kaudesta. Lisäksi uusia pelaajia joukkueessa ovat Erno Kujala, Miika Heinola, Juho Mikkola, Tatu Laine, Joona Tankka, Aku Kukkola (Hatsina) sekä Antti Punkkinen (KoRe).
Joukkuetta valmentaa miesten tasolle suhteellisen kokematon Tero Laurila, joten nähtäväksi jää miten Laurila saa joukkonsa tsempattua kauteen.
SIJOITUS: Sarjapaikka säilyy…
Mikkeliläiset ovat voittaneet runkosarjan nyt kolmena peräkkäisenä kautena. Voittamisen kulttuuri, kotikenttäetu, vahvat yksilöt, tiivis viisikkopelaaminen sekä seuran tiivis yhteisöllisyys nostattavat joukkueen edelleen sarjan ennakkosuosikiksi. Joukkue on saanut pidettyä suurimmat tähtensä Mikko Ikosen, Karri Häkkisen sekä Timo Kankaanpään mukana miehistössä. Hatsina on aloittanut sarjapelinsä jo SB Heinolaa vastaan tätä kirjoitettaessa ja Mikko Ikonen nakutti sarja-avauksessa jäätävät tehopisteet 6+0. Vierellä Häkkinen aloitti kautensa 0+3 tehoilla.
Joukkuetta valmentaa pelaajavalmentajan roolissa Jari-Pekka Tiusanen. II-divisioonassa vastuuta puhtaasti valmentajana ei hirveästi ole takana, mutta Tiusanen on meritoitunut valmennuspuolella Hatsinan naisten I-divisioona joukkueen matkassa.
SIJOITUS: 1.
PHSB
Lahtelaiset ovat tulleet ryminällä takaisin II-divisioonaan ja heti debyyttikaudellaan PHSB sijoittui sarjassa toiseksi. Viime kaudella J-P Utriainen oli kolmeentoista otteluun joukkueen ykköstykki tehoilla 23+25. Tällä hetkellä miestä ei näy joukkueen pelaajalistauksessa, eli mikäli herraa ei nähdä PHSB paita päällä, tarkoittaa tämä selkeää menetystä joukkueelle hyökkäyspäähän. Joukkueen kakkospyssy Samu Raatikaisen (20+26) nimeä ei myöskään ole joukkueen nimilistassa.
Sen sijaan heinolalaislähtöiset Miikka Nipuli sekä Henri Seppäläinen ovat rosterissa mukana tuomassa kokemusta. Molemmat ovat Heinolan kovan -89 ikäluokan kasvatteja.
Joukkuetta valmentaa Kimmo Hyttinen. Hyttinen on tehnyt pitkän päivätyön salibandyn parissa ja varmaa onkin, että kentällä nähdään edelleen hyvin organisoitu, mutta samalla taitava ja alati vaarallinen joukkue.
Lahdessa eletään mielenkiintoisia aikoja salibandyn edustuspalloilun saralla, kun LASB nousi liigakartalle ja toi pääosin myös omat ottelunsa Lahden Suurhalliin. Kuinka tämä vaikuttaa PHSB:n kotiotteluihin katsojien muodossa ja jatkossa joukkueen rakentumiseen?
SIJOITUS: 2.-3.
PoNoVo
Lappeenrantalaiset ovat saaneet NST:n tiputtua liigasta muutamia maukkaita vahvistuksia omaan rosteriinsa, kun sekä Juho Kaila, Iikka Voutilainen että Lasse Pynnönen ovat liittyneet keltamustiin. Tuure Tervosen, Henri Hovin ja Oskari Kankaan edelleen jatkaessa pelaamista, on PoNoVo nappikauden onnistuessa valmis hätyyttelemään myös Hatsinan piikkipaikkaa. Joukkueen maalinsuulta löytyy ehkä sarjan paras maalivahtikolmikko, kun kokeneita Pauli Kareista sekä Jari Karhua kirittää vielä Miro Qvist.
Joukkuetta valmentaa naisten liigapuolelta tuttu Olli -Pekka Englund. Viime kaudelta joukkueesta ei löytynyt selkeää ykköspyssyä hyökkäyspäähän tehojen valossa. Tasaisen pelaajamateriaalin joukkueessa valmennuksen merkitys korostuu tiukoissa paikoissa. Onko Englundista vastaamaan tähän huutoon?
Kysymysmerkkinä runkosarjan hyvälle sijoitukselle toimitus pitää reissupelejä Lappeenrannasta, sillä saako joukkue näihin minkälaisen kokoonpanon jalkeille. Kotona PoNoVo tulee olemaan vahva.
SIJOITUS: 2.-3.
SB Heinola
Kolmen kärjen jälkeen tulee tiukka vääntö neljännestä paikasta alaspäin, aina karsijan paikalle asti. SB Heinola pelasi vahvan alkukauden ja oli lopulta lähellä lunastaa paikkansa playoffeihin, Top Teamin kompuroitua myöskin urakalla loppukaudesta. Tällä kaudella joukkueen johtohahmoja puolustuksesta ovat Antti-Matti Moilanen sekä Tomi Haikonen. Hyökkäyspään syömähampaista Heinola on menettänyt Joel Wenningin (24+16). Viime kaudella tehokkaasti esiintyneet vuonna 1997 syntyneet Kimi Paasonen (21+17) sekä Henri Silfsten (12+13) jatkavat Heinolassa.
Joukkuetta valmentaa Juho Sillantaus. Mieheltä löytyy valmennuskokemusta Heinolan joukkueista jo vuosien takaa, joten valmennuksen ja pelaajiston välinen symbioosi on ehtinyt tulla tutuksi.
Kysymysmerkkeinä leijuu ilmassa, sillä onko joukkueella kotikenttäetua? Joukkue pelaa kotiottelunsa Vierumäellä, jossa ei liikaa ole katsojia luomassa ottelutapahtuman tuntua. Vierasjoukkueilla lienee vaikea syttyä pelaamaan, mutta kysymys kuuluukin, että onko kotijoukkue tottunut tähän aneemiseen tapahtumaan?
SIJOITUS: 4.-6.
Voima
Imatran Voima on tehnyt kuuleman mukaan lopullisen nuorennusleikkauksen pelaajiston suhteen ja vanhoja konkareita (Varis, Haimila, Heiskanen, Soikkeli) ei nähtäne tällä kaudella tekemässä comebackia kaukalon puolelle. Joukkueen ykköshyökkääjän viittaa tehojen valossa kantanee tälläkin kaudella Jerry Rautio. Viime kaudella tämä vikkelä peluri tehoili 18 ottelussa tehot 24+9. Puolustusta tulevalla kaudella isännöi edelleen isokokoinen Mika Hietamäki. Lisäksi vastustajien riesana roikkuu edelleen ikävähkö Matti Huhtiranta. Hyökkäyksessä on paljon toimitukselle tuntemattomia nuoria nimiä, mutta nähdyn harjoitusottelun perusteella nämä nuoret veijarit ovat erittäin vikkeläkinttuisia ja aiheuttanevat tulevalla kaudella joukkueelle kuin joukkueelle ikävyyksiä korkealla karvauspelaamisellaan.
Joukkuetta valmentaa erittäin kokenut ja imatralainen salibandyikoni Toni Soikkeli. Mies on pystynyt juniorijoukkueissa lähes käsittämättömiin urotekoihin valtakunnallisesti, joten Soikkeli on varmasti mies paikallaan kehittämään nuoren Imatralaisjoukkueen peliä.
Tällä hetkellä mietityttää, että kykenevätkö nuoret pojat vielä pelaamaan tarpeeksi fiksusti tälle sarjatasolle? Entä löytyykö joukkueesta tarpeeksi yksilöitä ratkaisemaan tiukkoja otteluita voitoksi?
SIJOITUS: 4.-6.
Kosken Dynamo
Hämeenkoskelaiset saavat kotikentästään ison edun ja tämä näkyy suoraan sarjataulukossa. Viime kaudella joukkue hävisi kotona ainoastaan kolmesti. Joukkueella on edelleen farmisopimus liigaan nousseen LASB:n kanssa, joten tämä näkynee etuna hämeenkoskelaisille. Oletettavasti LASB:n pelaajaringin kasvaessa nousun myötä, lienee myös entistä tasokkaampia farmisopimuspelaajia olevan tarjolla II-divisioonapeleihin. Edelliskauden kärkipelaajat Henri Nummela (24+12) sekä Jere Karjalainen (14+20) jatkavat tälläkin kaudella joukkueessa.
Joukkuetta valmentaa kokenut Mauno Isola. Isola on hyvä ihmisjohtaja ja saanee porukastaan yhtenäisen, vaikka farmisopimus tuoneekin omat haasteensa projektiin.
SIJOITUS: 4.-6.
BB-88
Sysmän ylpeys on jälleen vuoden kokeneempi, mutta edelleen Mikko Salonen (22+17) ja Vettenrannat, Timo (20+4) ja Teemu, (24+37) ovat joukkueen tehokkaimpia pelaajia. Sysmässä on myös nuorten sisäänajaminen menossa, joten tämä näkynee edelleen tuloksissa. Viime kausi oli joukkueelle vaikea ja se onnistuikin säilyttämään sarjapaikkansa vasta karsintojen kautta. Kyseiset karkelot eivät olleet helpot sysmäläisille ja ottelusarjan ratkaisu venyi aina kolmanteen otteluun asti. Ainostaan Susien läpisynkkä kausi pelasti sysmäläiset suoralta putoamiselta sarjasta.
BB:n parhaina vuosina Sysmän Päijänne Areena on ollut sarjan ikävin paikka pelata. Ovathan sysmäläiset katsojat luoneet ottelusta aina ikimuistoisen kokemuksen vastustajalle. Kuuleman mukaan perjantai-illan otteluissa halli ei ole enää samanlainen ”hornankattila”, joten BB ei saane samanlaista kotikenttähurmosta aikaiseksi.
Joukkuetta valmentavat Petri Kaurinki sekä Marko Kivelä. Kouvolan suuntaan herrat ovat suhteellisen tuntemattomia, mutta ilmeisesti Kaurinki on ollut joukkueen valmennusvastuussa jo useamman vuoden?
SIJOITUS: 7.-10.
Top Team
Viime kaudella Top Team ylsi aina playoffeihin asti. Joukkueen runko on ollut jo vuosia kapea ja nyt varmasti lähtijöiden listalta löytyy viime kauden pörssiykkönen Matias Palm (12+17). Kokeneet Timo Käck (11+13) sekä Tuomo Auravuo (15+11) ovat jo vuosia olleet pelaamisen osalta epävarmoja. Entä mitä tekee Iiro Ihala (9+18)? Toimitus veikkaileekin, ettei näitä herroja kokoonpanossa nähdä, joten siitä syystä Top Teamia veikataan sarjan häntäpäähän.
Joukkuetta valmentaa paikallinen palloilulegenda Marko Hirn. Herralla on iso työ edessä, mikäli haluaa välttää joukkueen kanssa karsinnat alaspäin.
SIJOITUS: 7.-10.
Palikat
Orimattilan joukkue nousi viime kauden päätteeksi tasaisesta kolmosdivisioonasta suoraan Kakkoseen lohkovoiton myötä. Palikat on toimitukselle täysin tuntematon joukkue ja ainut tunnistettava kontakti löytyykin nimestä Matti Viljanen. Viljanen kantanee Kakkosessakin joukkueensa tehopisteistä suurta vastuuta ja veikattakoon, että miehen mukana joukkue voittaa tai häviää. Mielenkiintoista on myös nähdä käykö Matti tälläkään kaudella omalla kenttäpuoliskolla muuta kuin vaihtoon mennessään? Ilmeisesti myös kotihalli on mielenkiintoinen, joten sieltä saanee vahvan kotiedun kaudelle.
SIJOITUS: 9.-10.