Susien edustujoukkue on solminut jälleen uusia pelaajasopimuksia ensi kaudeksi tuttujen nimien kanssa.
ERNO KUJALA
Oikea käsi alhaalla ampuva ”Killer right” on allekirjoittanut vuoden pahvin edustusjoukkueen kanssa. Pääosin susissa juniorivuodet pelannut Erno on johdolle tuttu pelaaja, joten tässä tapauksessa tiedetään mitä saadaan. Ikävät loukkaantumiset ovat vaivanneet viimeiset vuodet pelaamista, mutta toivotaan että ne vaivat alkaisivat olla pääosin selätetty ja Mansikka-ahon yleisölle tarjoiltaisiin hyviä esityksiä tulevalla kaudella. Kujala on maaliahne pelaaja joka inhoaa häviämistä. Toimitus odottaa isoa pelillistä roolia ja johtajuutta tulevalla kaudella.
TATU LAINE
Tatu on erittäin arvokas kahdensuunnan pelaaja joka johdattaa joukkoja edestä taistelijamaisella asenteellaan. Seuran omana kasvattina Tatu on tuttu näky aiemmilta kausilta Susipaidasta, joten valmennus varmasti tietää mitä saa. Viime kauden jäätyä väliin loukkantumisen vuoksi, pelihalut ovat varmasti kovat tällä hetkellä. Toimituksen korviin on kantautunut huhuja Tatun olevan fyysisesti elämänsä parhaassa kunnossa, joten on syytä odottaa miehen olevan erittäin tärkeä lenkki ensi kauden joukkueessa. Toimituksen korviin on kantautunut myös villejä huhuja Tatun pukukoppikäyttäytymisestä, joten myös pukukoppiin Tatu tuonee oman lisänsä joukkueen hyvän pelihuumorin löytämiseksi.
TINO KUKKOLA
Taitava susien oma kasvatti kirjoitti jatkopahvin ensi kaudesta II-divisioona paikan auettua. Kukkola on pelannut jo useamman vuoden edustuksessa ja lopullista murtautumista sarjan kärkipelaajiin on odotettavissa ihan lähiaikoina, kenties jo tällä kaudella. Viime kauden mollivoittoisesti pelanneessa joukkueessa Tino kirjautti 14 otteluun tehopisteet 17+9.
JANNE PAATINEN
Oikea käsi alhaalla ampuva Janne on tehnyt niin ikään jatkopahvin seuran kanssa. Jannen vahvuudet ovat fyysisellä puolella ja tämä juokseva rymistelijä tuo oman lisänsä ensi kaudella joukkueen pelaamiseen sekä antaa valmennukselle lisävaihtoehtoja pelaamiseen. Toimituksen raati odottaa Jannelta ensi kaudella suurta työmäärää sekä periksiantamattomuutta.
JOONA TANKKA
Isokokoinen ja torjuntatyyliltään rauhallinen Joona on kiinnitetty joukkueen maalivahtiosastoa vahvistamaan. Seurassa junioripäällikkönä hyvää työtä tehnyt Joona on vihdoin saanut järjestettyä kalenteriinsa sen verran tilaa, että lähes täysipainoinen harjoittelu on vihdoin mahdollista. Aikuisten tasolle murtautuminen on vielä tekemättä, mutta toimitus luottaa ”Jotan” lunastavan peliaikaa jo tulevalla kaudella.
Tällä hetkellä sopimuspelaajia on 15+3. Joukkueeseen haetaan vielä paria puolustajaa sekä hyökkääjää. Toimitus osaa kertoa että joitain pelaajia on vielä testissä.
sopimustilanne:
Valtteri Raivio (mv)
Sakari Mikkola (mv)
Joona Tankka (mv)
Tatu Laine
Erno Kujala
Janne Paatinen
Tino Kukkola
Kimmo Aalto
Mikko Vainio
Petri Pöntinen
Miika Heinola
Juho Mikkola
Joonas Leppänen
Juho Rantala
Teemu Karvonen
Kalle Kalenius
Teemu Pienmunne
Henri Turunen