Sudet ja Korian Klubi ottivat ensimmäisen kerran yhteen perjantaina Lyseon liikuntahallilla. Klubi oli ottelussa niskan päällä numeroiden valossa alusta asti ja voitti ottelun lopulta numeroin 7-5. Klubista toimitus nostaa esille edukseen esiintyneet ex-Sudet Aaltonen, Ala-Outinen, Myllynen, Salminen sekä junioreissa Susia edustaneet Atte ja Eero Sorvon. Kaikki heistä taisivat iskeä maalin tai kaksi mieheen.
Klubi pelasi juuri niin kuin lyseon pienellä parketilla kuuluukin pelata ja hyödynsi omat vahvuutensa erittäin hyvin. Sudet pääsi puolestaan harjoittelemaan salibandyn vaikeinta osuutta eli maalipaikkojen luomista pallonhallinnan kautta. Toimitus näkee isossa kuvassa Klubin iskeneen tehokkaasti vastaan, kun taas Sudet sortui Kouvolalaiseen perisyntiin maalipaikkojen tuhlailussa. Molemmat joukkueet olisivat voineet iskeä maaleja lisää runsaasti ilman maalivahtien huipputorjuntoja molemmissa päissä.
Coach Laurilalta tavoitettiin hallin käytävältä kommentit pelin jälkeen: ”Kyllähän meidän osalta peli oli hermostunutta ja oli aistittavissa ensimmäisen ottelun kiimaa, mm. karvaus oli kaksi erää aivan muuta kuin oli tarkoitus olla. Sovittuja ja muutamia kertoja harjoiteltuja pelillisiä asioita itse ottelussa ei hirveästi viety loppuun asti. Pallollisen pelin aihioita kuitenkin toteutui pelin sisällä tietyissä tilanteissa. Alkuaihioiden jäljiltä seuraavat vaiheet jätettiin kesken tai tilanteita ei tunnistettu. Isossa kuvassa kaksinkamppailuja hävittiin turhan paljon ja pelaajien pallollinen pelivalmius oli välillä heikohkoa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin.”
Toimitus nostaa pelistä edukseen loistaneet Pyry Lipiäisen sekä Kimmo Aallon. Myös Pöntinen oli yritteliäällä tuulella ja taisipa mies pari maaliakin tehdä armeijasta huolimatta.
Seuraavan kerran Sudet pelaa kahden viikon päästä Lyseolla kun vastassa on jälleen Klubi.
Sudet-Klubi 26.8.2016 klo 18.15. Tervetuloa.