D05/06-pojatSudet Salibandy Pääsivu

Kopa jun. – Sudet SB 1 – 10

Kautta 2017-18 oli käynnistelty jo touko- ja kesäkuussa alkaneilla uuden kauden treeneillä, jotka jatkuivat heinäkuun lomailun jälkeen elokuussa. Harjoituspeleissä ja osan pelaajien kohdalla myös edellispäivän aluesarjan peleissä oli päästy jo vähän testailemaan, miten treeneissä opeteltuja asioita siirretään pelitilanteisiin. Odotukset olivat korkealla ja fiilis oli hyvällä tavalla odottava, vaikka taivaalta tyrkki vettä ihan huolella. Onneksi saba on sisälaji!

Päivän ensimmäisessä ottelussa vastaan asteli Lemin ylpeys Kopa Juniorit, jota ei auttanut lähteä aliarvioimaan vastustajana – niin kuin ei tietysti muitakaan vastustajia. Valmennusjohto eli Joona, sekä Samit Kääpä ja Pio evästivät joukkuetta aktiiviseen peliotteeseen, huolellisuuteen pallollisessa pelaamisessa, syöttöjen laatuun ja pelivalmiuteen. Pallonriistojen jälkeinen peli ja niiden tilanteiden hyödyntäminen ja murtautuminen maalipaikoille nostettiin myös tavoiteltaviin asioihin.

Tuota viimeisintä toteutettiin jo heti Susien ensimmäisessä maalissa, kun Tommi oli maalin edessä valmiina laittamaan maalintekopaikkaan murtautuneen Jessen vedon ribarin sisään! Vajaa kolme minuuttia pelattu ja kauden maalitili oli aukaistu. Ei kulunut kuin reilu minuutti ja hyvällä energialla pelin alkuun sännännyt joukkueemme lisäsi johtoaan kahteen maaliin. Noel teki esityön Mikaelille, joka liikkui hyvällä sivuttaisliikkeellä keskelle parempaan vetopaikkaan ja latasi ykkössektorista pallon verkkoon. 27 sekuntia tästä oli Otson vuoro lisätä johtoa Juhon syötöstä. Peliä oli pelattu 4.15 ja Sudet johti jo 0 – 3. Tämän maalin jälkeen pelissä tuli maalien osalta ”seesteisempi” vaihe. Mailaan lyömisestä tuomitun jäähyn alivoima saatiin hoidettua pois ja sen jälkeen olikin aika jatkaa maalintekoa. Samuli tarjoili upean syötön Jesselle, jonka veto ei jäänyt laadussa yhtään huonommaksi! Erän loppuun Sudet sai jäähyn kädellä pelaamisesta. Tilanne herätti aika paljon ihmetystä, mutta niin se vaan meni. Ensimmäinen erä joka tapauksessa Susille 0 – 4.

Toinen erä oli ensimmäistä tasaisempaa vääntöä. Erän alussa huolehdittiin siitä, ettei vastustaja saanut maalia YV:llä ja samaa rataa jatkettiin heti kohta perään, kun aikamoista parran pärinää aiheuttanut maasta pelaamisjäähy tuomittiin Susille. Jotenkin näytti siltä, että kohtuullinen johto maalien valossa toi peliin mukaan sellaista pyrkimystä, että moni Susista tuntui haluavan ”oman nimen lehteen”. Omien tehopisteiden hakeminen saattoi välillä mennä Susi-logolle pelaamisen edelle. Joukkuelajissa harvoin, jos koskaan, syntyy tulosta yksityisyritteliäisyyden kautta. Vasta erän kuluessa kohti loppuaan ajassa 28.11 tulostaululle saatiin aikaan muutosta, kun Juho paukautti Otson syötöstä 0 – 5. Erää oli jäljellä enää 22 sekuntia, kun Juho jatkoi maali-iloittelua nostamalla ilmaveivillä pallon vastustajan verkkoon! Hieno oli maali! Toiselle erätauolle aika turvallisen tuntuisessa johdossa 0 – 6.

Kolmatta erää oli pelattu vajaa neljä minuuttia, kun Kopa jun. sai jäähyn kampituksesta. Moni odotti varmaan Susi-johdon kasvavan tuon penalty:n aikana, mutta toisin kävi. Läpi ottelun Susi-jengiä vaivannut hyvien syöttöketjujen puute maksoi meille takaiskumaalin. Tässä tilanteessa ja aika monessa muussakin yritettiin nostaa hyökkäystä väkisin läpi vastustajan pelaajien. Noita tilanteita seuranneista pallon menetyksistä oli monesti selvitty hyvän onnen ja maalilla häärineen Toven torjuntojen ansiosta. Nyt ei selvitty. Harmittava pallon menetys keskialueella, Kopan nopea hyökkäys ja maalin edustalle pyörimään jäänyt ribari sudittiin Susien verkkoon. Kopan alivoimamaalia ei onneksi jääty surkuttelemaan, vaan tilanne kuitattiin pari minuuttia myöhemmin. Toivo heitti pitkän avauksen keskelle ja Noel kiitti maalilla! Katsomossa saattoi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun tuossa samassa maalin syntyajassa 36:48 vastuuvalmentaja Joona otti aikalisän. Joona halusi herätellä joukkuetta takaisin joukkuepelaamiseen ja huolellisuuteen kautta linjan. 18 sekuntia aikalisän päätyttyä veskari-Tove avasi taas pitkällä heitolla pelin ja tuosta syötöstä Juho pisti reikäpallon reppuun – peli 1 – 8 Susien hyväksi. Seuraavassa Susien maalissa Mikael antoi hienon näytteen yhdestä vahvuudestaan: Mikael haki pallollisena pelaajana rauhallisesti ja samalla määrätietoisesti paremman paikan syöttää ja sitten tarjoili Noelille hyvän syötön, josta siirtää pallo maaliin. Vain kymmenen sekuntia myöhemmin Tove avasi pitkällä heitolla Juholle, jonka esityöstä Oskari latoi taululle loppulukemat 1 – 10.

Pukkarissa valmennuksen palaute pojille oli noin suurin piirtein tällainen:

Myönteistä oli se, että tultiin vastustajaa paremmalla asenteella peliin ja meillä oli selkeä halu voittaa ottelu. Karvauksen aktiivisuus, maalien tekeminen ja maalivahtipeli oli hyvällä mallilla.

Parannettavaa jäi keskialueen pelaamisessa ja siellä liikkumisessa, onnistuneiden syöttöketjujen aikaan saamisessa ja syöttöjen saamisessa paikkoihin, joissa on tilaa, eikä ahtaaseen paikkaan.

SC Jenga – Sudet SB 1 – 13

Päivän toisessa pelissä Susien päivän kuntoa astelivat mittaamaan naapuriseuran eli Iitin SC Jengan pelaajat. Viikolla pelattu harjoitusmatsi antoi odottaa hyvää Susien kannalta. Valmennus oli hionut pelitaktiikkaa tauolla ja pojille annettiin osittain uudet tavoitteet. Pelin avaamiseen kaivattiin tukea ja pyrkimyksenä olisi lähteä hyökkäyksiin lyhyillä syötöillä. Toinen tavoite oli se, että pelaajat näkisivät paremmin tilanteen kentällä ja sitä kautta miettisivät syöttömahdollisuuksia ja niiden järkevyyttä omassa vetopaikassa. Pelaajille julistettiin myös pieni kisa ottelun ajaksi. Suoraan syötöstä tehdystä maalista sekä syöttäjä että maalin tehnyt pelaaja saisivat kaksi pistettä ja eniten pisteitä ottelussa kerännyt palkittaisiin. Tästä kisasta huolimatta pelaajia ohjeistettiin syöttämään myös helppoja syöttöjä eikä hakemaan pelkästään maaliin johtavia syöttöjä, koska helposti haltuun otettavien syöttöjen kautta pallonhallinta pysyy omalla joukkueella. Pakkeja kaivattiin lisää mukaan hyökkäyspeliin.

Jo ottelun ensimmäinen erä näytti sen, että Sudet oli tänään Jengaa vahvempi joukkue. Reilu kaksi minuuttia oli pelattu, kun Oskari laukoi suoraan Vili-Veikon syötöstä tilanteeksi 0 – 1 Susille. Kaksi minuuttia myöhemmin Kaapo pisti pallon reppuun tilanteessa, josta olisi ilman maalia seurannut rangaistuslaukaus Jengan rikkeen takia. Erän puolessa välissä tapahtui tässä pelissä Susille aika harvinainen kömmähdys, kun Jengan pelaaja pääsi laidasta karkuun ja laukoi hienolla vedolla kavennuksen 1 – 2:een. Tästä ei hekellytty, vaan hyvän pallonhallinnan kautta saatiin taas luotua runsaasti maalipaikkoja pelin tapahtuessa suurelta osin vastustajan päädyssä. Minuutin verran ehti pelikellossa kulkea aika, kun Mikael kuittasi Jessen syötöstä Susi-johdon takaisin kahteen maaliin. Erän loppuun saatiin vielä kaksi maalia lisää ja molemmat niistä olivat suoraan syötöstä maaleja. Ensin Mikael maalasi Juhon syötöstä ja sitten vuorostaan Oskari Tommin syötöstä. Erätauolle mentiin lukemissa 1 – 5. Valmentaja-Joonan palaute erätauolla oli kiittävä: ”Hyvää peliä! Tehdään niitä asioita, joista oli ennen peliä puhetta!”

Toista erää oli ehtinyt kulua nelisen minuuttia, kun pelaaja-Joonaa rikottiin maalipaikassa ja siitä seurasi toki rankkari. Tällä kertaa veskari veti pidemmän korren ja sitä myöten Jengan pelaaja istumaan jäähyään. Jäähyä ei ehtinyt kulua kuin viisi sekuntia, ennen kuin Juho laukoi Mikaelin syötöstä maalin – ja suora tämäkin. Seuraavassakin maalissa syöttäjänä hääri Mikael, jonka nappisyötön Otso jatkoi one timer:lla Jengan verkkoon, peli 1 – 7 meille. Reilu minuutti tästä ja taas tulostaululle lisättiin Susi-sarakkeeseen maali. Nyt oli Oskarin vuoro onnistua maalinteossa Tommin esityöstä. Aika pitkään näytti jo siltä, että tuossa tilanteessa mentäisiin erätauollekin, mutta toisin kävi. Erää oli jäljellä enää 1.18, kun alkoi taas tapahtua vastustajan kenttäpäädyssä. Ensin Jesse iski Mikaelin syötöstä Susien 10. maalin ja 21 sekuntia myöhemmin sama kaksikko oli asialla, kun Jesse namutti suoraan Mikaelin syötöstä jo tilanteeksi 1 – 11. Aika näytti pelikellossa 29.03. Kostautuiko Jengan vimmattu yritys estää 12 maalin eron syntyminen vai onnistuivatko meidän pojat vain niin hurjalla prosentilla, mutta ajassa 29.48 Oskari maalasi Samulin syötöstä ja jälleen ajassa 29.52 Tommi nappasi maalin jäälleen Samulin syötöstä. Neljä maalia alle puolentoista minuutin sisään on aika paljon… Kun summeri soitti erätaukoa, soitti se samalla ottelun päättyneeksi maalieron ollessa tuo 12 maalia. Ai niin, suoraan syötöstä –kisan voitti Mikael!

Miten pelissä toteutui valmennuksen tehtäväksianto? Melko hyvin yleisellä tasolla. Pallollisen viisikkopelin kehittymiselle on hyvät mahdollisuudet ja pallonhallinta onnistui hyvin, ja sitä kautta maalipaikkojen luominen. Puolustajien avauspelaamiseen on harjoittelussa kiinnitettävä huomiota.

Päivän tehot yhteensä:

Mikael 3 + 5, Juho 4 + 3, Oskari 5 + 0, Jesse 3 + 2, Noel 3 + 1, Otso 2 + 2, Tommi 2 + 2, Samuli 0 + 3,

Toivo (MV) 0 + 2, Kaapo 1 + 0, Vili-Veikko 0 + 1,