Miehet EdustusSudet Salibandy Pääsivu

Sudet Jyräsi Palikat kumoon!

Ennen peliä tavoitettu Tero Laurila totesi: ”Hukkalauma on päästänyt kahdessa edellisessä ottelussa yhteensä 35 maalia. Se on liikaa! Lienee sanomattakin selvää mikä on ottelun iso teema! Haastetta peliin tuo nälkävuottakin pitempi poissaololuettelo: Erno Kujala, Aku Kukkola, Valtteri Raivio, Joona Tankka, Tatu Laine ja Juho Mikkola.”

Peli alkoi hermostuneesti. Jäähypenkit kuluivat ja kolme ensimmäistä maalia tuli ylivoimalla. Susien rynnistys tuotti tulostusta ja peli oli ensimmäisellä erätauolla Susille 1-5!

Toisessa erässä meno hiukan tasaantui ja erä päättyikin tasalukemiin. Jymypalikoitten erän alun parin maalin kiri pysähtyi kuin seinään Kukkolan rokottaessa salamana takaisin toisen Palikoitten maalin jälkeen. Pöntinen maalasi erän toisen Susi maalin. Erän loppupuoliskolla ainoat merkinnät pöytäkirjaan tulivat jäähyistä.

Kolmas erä alkoi Susien nopealla maalilla. Sen jälkeen Palikat kokosivat rivinsä ja maalasivat kahdesti. Laurilan ottama aikalisä katkaisi Palikoitten rynnistyksen. Aikalisän jälkeen Sudet taistelevat alivoiman urheasti ja heti kohta ylivoimalla Pöntisen tekemä maali kaataa Palikat lopullisesti! Lopussa Miika Heinola kaunisteli lukemia vielä alivoimalla. Sakari Mikkola Susien maalin suulla tekee miehen työn torjumalla 27 kertaa.

Laurila pelin jälkeen: ”Yyvee toimi tänään hyvin! Viisikkopeliin oli löytynyt jälleen nöyrää tekemistä, vaikka pari maalia vastustaja rokottikin sovitusta poikkeavasta tekemisistä. Tänään ylitse muiden nousivat Miika Heinola olemalla tehokas hyökkäyspäässä sekä toteuttamalla valmentajan pelikirjaa myös omassa päässä nöyrästi ja palloja varmasti poiminut Sakari Mikkola!

Jymypalikat – Sudet 5-10 (1-5, 2-2, 2-3)

Susien pistenikkarit:
Petri Pöntinen 3+2
Mikko Vainio 2+3
Miika Heinola 2+1
Kimmo Aalto 1+2
Tino Kukkola 1+0
Joonas Leppänen 1+0
Teemu Karvonen 0+1
Antti Punkkinen 0+1

Torjunnat:
Joona Ojala 6+8+3=17
Sakari Mikkola 8+9+10=27

Jäähyt:
Jymypalikat 6x2min
Sudet 3x2min