C03-punainen pojatJuniorijoukkueetSudet Salibandy Pääsivu

Susien D1 ikäisten Punainen joukkue aloitti ylialueellisen ylemmän jatkosarjan pelit lauantaina Pyhtäällä. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asteli isäntäjoukkue Kotkan Reipas. Susilauma oli valmistautunut otteluun pelaamalla edeltävällä viikolla parikin harjoitusottelua. Valmistautuminen onnistui tällä kertaa ja Sudet tulivat valmiina otteluun. Ensimmäisessä erässä – ja heti alussa – oli pelin kuva selvä. Sudet vie peliä vahvasti ja KoRe tekee, sen mitä pystyy. Ekan erän jälkeen peli Susille 4-0 Ollin heiluttaessa verkkoa kolmesti. Myös puolustus toimi mallikkaasti: KoRen vedot lähtivät pääsääntöisesti kaukaa maalista eikä Jerellä ollut vaikeuksia torjua niitä.

Olisiko ekan erän johto aiheuttanut puseroon liian hyvän ”fiiliksen”, koska toisessa erässä alku oli tahmea. Sudet pääsi aloittamaan erän YV:lla, mutta vaarallisimmat tilanteet olivat Jeren maalilla. KoRen maalit erässä tulivat hieman huolimattoman pelaamisen tuloksena: huono syötön vastaanotto puolustuspäässä ja huono avaus omassa päässä vastustajan lapaan. Aaltosen Joni teki erän loppupuolella pari maalia nopeaan tahtiin. Ensin reboundista ja toisen laidasta sisään ajaen. Kolmanteen erään lähdettiin Susien 7-2 johdossa.

Myös kolmannen erän alkuun Sudet pääsi kokeilemaan ylivoimaa. Lopputulos oli yhtä laiha kuin tokassa erässä: pahimmat tilanteet olivat Jeren maalilla. KoRe pääsi kaventamaan Susien oman pään pallon menetyksen jälkeen. Tämän jälkeen Sudet ottivat taas isännän otteen peliin. Pallo liikkui mallikkaasti molemmilla kentillä lavasta lapaan. Sudet voittivat kolmannen erän 5-1 tehden näyttäviä osumia. Palloa kierrätettiin hienosti ja iskettiin tarvittaessa terävästi ja suora viivaisesti. Lopulta ansaittu 12-3 voitto Punaisille.

Tehomiehiä: Olli 4+2, Pyry 2+2, Arttu 2+1 ja Ossi 0+3

Toisessa matsissa vastaan asettui edelliseltä kaudelta vahvaksi tiedetty Welhot Stars Kuopiosta. Ja Kalakukko Express näyttikin mistä tuulee. Kuopion pojat tulivat päälle kuin herhiläiset. Sudet olivat alusta pitäen vaikeuksissa oman pään avaamisen kanssa. ”Pieni kiire” ja hermostuneisuus johtivat epätarkkuuteen sekä syötöissä että vastaanotoissa. Lisäksi pallo pomppi läpi ottelun muutenkin hieman epäonnekkaasti tiukoissa tilanteissa.

Ensimmäinen erä meni Welhoille 4-2. Kolme ensimmäistä (1-0, 2-1 ja 3-1) Welhojen maalia tulivat terävien syöttöjen jälkeisistä one-timereistä. Mutta myös Susien maalit olivat hienoja. Olli pamautti Pyryn passista ykkösellä sisään ja Pyry teki omansa Ollin syötöstä, johon Peetu teki hienon alustuksen.

Toisessa erässä Welhot ratkaisivat ottelun. Ensin Welhot pääsivät pelaamaan koko ketjun voimin Jereä vastaan ilman suurempaa vastustelua Susilta: Jere torjui pari ensimmäistä vetoa, mutta kolmas veto oli jo liikaa. Pariin seuraavaan Welhojen maaliin pitäisi oikeasti löytää syöttäjä punaisesta joukkueesta. Ja jälkimmäisen perään Welhot iskivät röyhkeästi suoraan aloituksesta kohti Susien päätyä ja maalihan siitä tuli. Sudet ottivat aikalisän ja muuttivat karvaustaan. Peli tasoittuikin, mutta taululla komeili jo 8-2 lukemat Welhoille.

Kolmas erä oli pelailua. Peli oli selvästi tasaisempaa ja Sudet voittivat vedot 19-15. Valitettavasti maalit menivät tässäkin erässä Welhoille 4-3. Susien maalit tulivat kuitenkin positiivisesti loppuun asti pelaamisen tuloksena: Joni A seurasi omaa vetoaan ja pisti reboundin sisään, Olli karvasi pallon ja ajoi sisään viimeistellen hyvällä vedolla ja Joonas onnistui maalin edestä – kuinkas muutenkaan – lapikoimaan pallon maaliin. Kolmas erä oli Susien paras, mutta valitettavasti peli oli jo ratkennut sitä ennen.

Tehoja: Olli 2+1, Pyry 1+2, Joonas 1+0 ja Joni A 1+0

Päivän saldo oli siis reilu voitto ja reilu tappio. Olisiko ekasta pelistä voitto tullut liian helpolla, sillä hieman vaisu oli tokan pelin alku. No seuraavat pelit ovat parin viikon päästä Kuopiossa. Luvassa on taas tiukkoja vääntöjä.